Kotiinpaluu, jotenkin
Sijainti: koti, lopulta Kotiinpaluu, jotenkin Vaikeinta on päästä perille. Kuukauden ajan perille oli itärannikon pikkukylä, mutta siitä kotimatka vasta alkoi. Jäätiköllä retkikunta tekee kaiken yhdessä – ylä- ja alamäet, varusteiden kantamisen ja vessat – siihen saakka, että on aika lähteä kotiin. Tiemme erkanivat Islannissa, kun muu porukka lähti suoralla aamulennolla Helsinkiin ja minä jäin syömään viimeisiä perunamuusseja Keflavikin rantakallioilla ja odottelemaan iltapäivän yhteyttä Ruotsin länsirannikolle. Jäätiköllä ei ole sellaisia esteitä, jota ei voisi joukkovoimalla ja sisulla ylittää. Tuntui absurdilta, kun ihmisjoukon matkanteko pysähtyi lähtöportin ja lentokoneen välille puoleksitoista tunniksi, vaikka este ei ollut sen suurempi kuin sulkunauha ja keskikokoinen bussikuski. Jäätiköllä ajan perusyksiköitä on legi ja viikon ruokasäkki, mutta majoitus järjestyy aina seuraavaksi yöksi. Myöhästyin vaihtoyhteydestä viisi minuuttia ja jäin keskiyöllä raapimaan lentokenttähotellien ovia. Jäätiköllä suunnan näyttää kompassi, mutta lentokentällä ei löydä mihinkään, jos asiakaspalvelun täti on piirtänyt paperille uuden lennon numeron ja lähtöajan päin persettä. Seuraavana aamuna pääsin lennolle.