|

Vatnajökull 2015 -retkikunta lähtökuopissa

Kerrassaan loistavasti onnistunut Korpi-Jaakon Huippuvuoret 2015 -retkikunta on ollut Suomessa jo vajaan viikon (lisää kuvia ja kuulumisia alkukesästä) ja Vaiska on palannut kauden viimeiseltä Kebnekaisen hiihtovaellukselta. Ja vaikka kevät onkin Etelä-Suomessa jo pitkällä, ei talvi ole vielä ohi Avotunturit-porukalle vaan hiihtämään…

|

”ERÄMAAN RUNTELEMAT”

”ERÄMAAN RUNTELEMAT”  – Matka sinne ja takaisin (Sarek 3.-9.3.2015) VALMISTAUTUMINEN REISSUUN Viime vuoden lopulla alkoivat haaveet hiljalleen muodostumaan todellisiksi reissusuunnitelmiksi. Loppuvuodesta kirjoitin Jaakolle sähköpostia, haikailin huippuvuorille, vaikka en ollut käynyt Ankarien avotuntureiden talvivaelluskoulutuksia aikaisemmin. Sainkin pikaisen vastauksen Jaakolta, että olisi…

Johdatus-kurssit lähteneet käyntiin

JOHDATUS ARKTISEEN HIIHTOVAELTAMISEEN -KURSSI, SOLVALLA-NUUKSIO 24.–25.1.2015 Solvallan urheiluopistolla Nuuksiossa pidettiin viikonloppuna johdatuskurssi arktiseen hiihtovaeltamiseen. Paikalla meitä oli toistakymmentä talvivaeltamisesta kiinnostunutta kurssilaista. Ohjelma alkoi aamuyhdeksältä teoriaosuudella, jossa Vaiska kertoi mm. puuttomasta tunturialueesta ja arktisista seuduista vaellusalueena, liikkumisesta, majoittumisesta (telttaan sekä lumeen),…

|

Jääkarhuturvallisuuskurssin pauketta

Blogissa on ollut hieman hiljaista kun oppaat ja kouluttajat ovat valmistelleet talven ohjelmistoa, joka pyörähti käyntiin 10.-11.1.2015 kahdella erikoiskurssilla Valkealan pohjoisosissa. Viikonlopun ohjelmassa oli ensin lauantaina Arktisen retkikunnan turvallisuusharjoitus ja heti perään sunnuntaina Jääkarhuturvallisuuden jatkokurssi. Allekirjoittanut osallistui vain jälkimmäiselle, koska…