Kerrassaan loistavasti onnistunut Korpi-Jaakon Huippuvuoret 2015 -retkikunta on ollut Suomessa jo vajaan viikon (lisää kuvia ja kuulumisia alkukesästä) ja Vaiska on palannut kauden viimeiseltä Kebnekaisen hiihtovaellukselta. Ja vaikka kevät onkin Etelä-Suomessa jo pitkällä, ei talvi ole vielä ohi Avotunturit-porukalle vaan hiihtämään pitää päästä.

Seuraavaksi vuorossa on kauden viimeinen retkikunta: Vatnajökull 2015.
Reitti, olosuhteet ja aikataulu
Sukset suunnataan seuraavaksi siis Islantiin, jossa tarkoitus on hiihtää Euroopan suurimman jäätikön poikki idästä länteen. Tarkemmin retkikunnan matka alkaa idästä Hoffelin kylästä, nousee jäätikölle ja siellä Grimsvötn-tulivuoren reunalle (1725m) ja laskeutuu Jökulheimarin tuvalle jäätikön länsipuolella. Matkaa kertyy noin 150 km ja nousua noin 1500 metriä, joka pamahtaa mittariin pääosin heti alkajaisiksi kun ahkiot ovat painavimmillaan. Retkikunta on varannut varsinaiseen hiihtoon aikaa 11 päivää. Se voi matkan huomioiden tuntua pitkältä ajalta, mutta Vatnajökullilla matkan lisäksi haasteena on eritäin haastava ilmasto.

Islanti sattuu sijaitsemaan keskellä Pohjois-Atlantia ja Vatnajökull-jäätikkö on kylmin ja korkein kohta noin tuhannen kilometrin säteellä. Niinpä sää jäätiköllä voi olla todella haastava: kovat myrskytuulet (yli 30m/s) ovat tyypillisiä, jäätikön eteläosissa sataa vuosittain 10-15 metriä lunta ja lisäksi sade voi tulla myös vetenä. Toukokuussa lämpötilojen pitäisi pysyä maltillisesti nollan molemmin puolin, mutta kevät on tänä vuonna myöhässä ja sääennusteet lupailevat säännöllisesti -10°C kireämmälle puolelle painuvia pakkasia yläjäätikölle. Siispä haastavat, mutta kiinnostavat olosuhteet hiihtovaellukselle!

Vaikka Islantiin pääseekin helposti suoralla lennolla Helsinki-Vantaalta, on jäätikölle pääsemisessä oma hommansa. Niinpä retkikunnan aikataulu näyttääkin seuraavalta:
2.5. lento Islantiin, yö Reykjavikissa
3.5. ajomatka Hoffelin kylään, yö kylässä
4.5. superjeep-kuljetus solaan, josta laskeutuminen jäätikölle ja suksille
5.-13.5. hiihtoa ja leppoisaa retkikuntaelämää jäätiköllä
14.5. jäätikkö ylitetty, superjeep-kuljetus sisämaan halki Reykjavikiin
15.5. toipumista Reykjavikissa
16.5. paluu Suomeen
Mikäli Euroopan suurin jäätikkö (ja kansallispuisto) kiinnostaa, lisää Vatnajökullista voi lukea esimerkiksi Vatnajökull2012-retkikunnan kotisivuilta!
Retkikunnan kokoonpano
Retkikunta sai lopullisen muotonsa marraskuussa 2014 Suomen Arktisen Klubin kokouksen jälkeen pidetyssä infotilaisuudessa. Sen jälkeen retkikuntalaiset ovat valmistautuneet tulevaan koitokseen pääosin kukin tahollaan ja osa on mm. osallistunut Sarekin hiihtovaelluksille. Retkikunnan yhteinen harjoitus ja kokoontuminen pidettiin maaliskuun lopussa Etelä-Konneven kansallispuistossa kauden viimeisillä jäillä retken henkeen sopivassa vesisateessa.


Retkikunnan muodostaa:
– Jaakko Heikka (retkikunnan johtaja)
– Jouni Knuuti ja Roope Ritvos
– Juha Salo ja Anne Nyberg
– Frida Pelin ja Paula Strengell
– Eero Oura ja Juhani Hopkins
Seuraa retkikunnan etenemistä
Retkikunnan etenemistä voi seurata täällä ja kuulumisia jäätiköltä pyritään lähettämään Avotunturit-blogiin päivittäin.
Retkikunta toivottaa kaikille hyvää kevättä! (Ja toivoo Islannin kaakkoiskulmalle auringon paistetta, pikkupakkasta ja maltillisia tuulia.)
– Korpi-Jaakko