”ERÄMAAN RUNTELEMAT”  – Matka sinne ja takaisin (Sarek 3.-9.3.2015)

VALMISTAUTUMINEN REISSUUN

Viime vuoden lopulla alkoivat haaveet hiljalleen muodostumaan todellisiksi reissusuunnitelmiksi. Loppuvuodesta kirjoitin Jaakolle sähköpostia, haikailin huippuvuorille, vaikka en ollut käynyt Ankarien avotuntureiden talvivaelluskoulutuksia aikaisemmin. Sainkin pikaisen vastauksen Jaakolta, että olisi hyvä aloittaa vaikkapa Sarekista ja sitten katsella eteenpäin. Sarek on kummitellut jo muutamana aikaisempanakin vuotena ja huhuillut lähtemään reissuun lumisten vuorten keskelle. En tarvinnut pidempää miettimisaikaa, vaan ilmoittauduin samaan hengenvetoon reissuun mukaan. Huomasin ensimmäisestä ryhmäsähköpostista, että olinkin joukon ainut nainen. Jonkin verran ennalta mietitytti, riittäisikö minun kunto tuolla reissulla miesten vauhdissa.

Olin jo aiemmin käynyt jonkin verran koulutuksia ja tehnyt talvireissuja takamaastoihin, joten pääsin Skype-koulutuksen käytyäni Sarekin reissulle mukaan. Luennolla Jaakko kävi läpi talvivaelluksen perusteita ja siinä lomassa käytiin mainioita keskusteluita talvireissuista.  Uutena asiana talviretkeilystä minulle tulivat keitinlaatikon käyttö (toki bensakeitintä olen absidissa pöhötellyt, mutta ilman turvallista ja käytännöllistäkin laatikkoa). Myös teltan pakkaus retkikuntamalliin rullalle oli uutta.

Ruokien kuivattamisen aloitin paria viikkoa ennen reissua ja varsinaisen pakkaamisen tein päivässä. Pieniä ekstroja otin reissuun ruokanyssäkkään mukaan, mutta päädyin valitsemaan kompromissin ruokien ja painojen välillä. Vaikka tavarat kulkevatkin näpsäkästi ahkiossa, niin silti se paino on siellä ahkiossa, kivirekenä, perässä vedettävänä. Tämä reissu oli ylämäkivoittoinen, joten yhteenlaskutoimitus oli helppo tehdä. Tärkeää oli siis miettiä ennakkoon määrät ja kulutus, mitä tarvitsen, ja mitoittaa määrät järkevälle tasolle. Tästäkin huolimatta ruokasuunnitelmaani kuului joka ilta myös iltapalaherkku. (Kermavaahdon tosin jätin tästä reissusta pois). Ruokatermari oli retkikokkauksen perusta. Kaikki ruoat valmistuivat termarissa. Ruoan valmistamiseen ei tarvinnut käyttää erikseen aikaa/energiaa ja toisaalta säästyin tiskaamiselta. Mielestäni äärimmäisen mukavaa on myös saapua leiriin ja saada valmis ruoka leirissä, termarin tarjoilemana. Kattiloissa keittelin vain vesiä ja termarinkin putsasin kuumalla vedellä, juoden huuhteluvedet lopuksi. Eipä mene hyvät vedet hukkaan ja tulee hyödynnettyä kaikki ravinteet.

Vaatteiden ja muun sälän osalta tein listaa, mitä tarvitsen mukaan oikeasti. Ei liian vähän, muttei kovin liioitellustikaan ole hyvä vaatteita jne. mukaan pakata. Tarkkailin säätiedotuksia ja tein arviota. Useimmiten reissuun kuin reissuun tulee pakattua samat vaatteet.  Jos on tiedossa kovasti pakkasta niin, sitten harkinnalla lisävaatekertoja mukaan.  Ahkion pakkaaminen tapahtui vasta Ritsemissä, joten tarkkaan oli ennalta mietittävä myös se, millaiset nyssäkät otan mukaan, jotta pakkaus on helpompaa ja ahkiossa tavarat pysyvät järjestyksessä. Vaatteiden ja sälän osalta päädyin isoon varustekassiin, jossa vaatteet oli järjestetty vesitiiviisiin pusseihin. Erillinen kassi vesipulloille oli äärimmäisen hyvä! Jaakolla bongasin eristävän vesipullolaukun, jossa jokaiselle pullolle oli oma paikka. Sellainen on ehdottomasti ostoslistalla itsellä. Kaikissa vesipulloissa oli myös ylimääräinen eristyspussi, joita on vuosien varrella kertynyt kirppareilta mukaan. Ruoat oli tietenkin pakattu omaan kassiin, jossa niin ikään järjestys säilyy.  Jonkinlainen oma järjestelmä helpottaa ja nopeuttaa toimintaa sitten reissunpäällä.

Menomatkalla autossa juteltiin, kuinka kukakin oli reenaillut reissua varten. Hiljaa mielessäni pohdin, että mitähän tästä oikein tulee. Reenailut omalta osalta olivat jäänet suunnitelmatasolle.  Liikun päivittäin töissä ja kannatan hyötyliikuntaa. Hiihtämässä en ollut käynyt koko talvena ja monotkin sain hankittua pari viikkoa ennen reissua (ilman suksia niitä en sitten kertaakaan käynyt kokeilemassa). Näitten lähtökohtien siivittämänä istuin autossa kohti Sarekin erämaata. Oulussa vaihdettiin isompaan autoon ja porukka oli Jaakkoa ja Teroa vaille kasassa. Jaakko löytyi Sissin kammilta ja Tero löytyi lopulta Ritsemistä (hän oli viettänyt viikon verran laatuaikaa yksin myrskyisissä hiihtokeleissä).

Tokihan se Grönlantikin haaveissa on, joten eipä sitä koskaan tiedä millaisiin seikkailuihin reissuista ovia avautuu. Oli se sitten Grönlantiin tai jonnekin aivan toisaalle. Uusien ihmisten kohtaaminen, kokemusten jakaminen, taitojen vahvistaminen, itsensä haastaminen ja tietenkin uusien alueiden tutkailu ovat sitä parasta antia reissussa. Retkissä kiehtoo myös palaaminen perusrutiinien äärelle (nukkuminen, syöminen, liikkuminen, syöminen, liikkuminen, syöminen , touhuilu leirissä, syöminen sekä nukkuminen). Pidemmillä reissuilla pääsee irti arjen kuvioista ja tekeminen kuljettaa flowtilaan, jossa on vain tämä hetki. Sen tavoittelu saa minut kerta toisensa jälkeen lähtemään seikkailuun.

NOKKA KOHTI SAREKIA

Ensimmäinen ilta vietettiin Sissin kammilla. Pakattiin peräkärry aamua varten, saunottiin ja keiteltiin vedet pulloihin. Menin nukkumaan hyvissä ajoin. Korvatulpat korviin ja uni tuli ennen kuin kerkesin lampaita alkaa laskemaan. Herätystä ei onnistunut tekemään ihmeemmin edes palohälytin, jonka poijjaat saivat huutamaan makkaranpaiston lomassa. Vaiskalle terveisiä, mökki on tallessa – ei palanut.

pakkaus_900

3.3. tiistai-aamuna lähtö oli klo 6.00. Jokusen yli kuusi taisi lopulta auto pihasta startata. Leviltä Ritsemiin ajelimme seitsemän ja puoli tuntia. Rikoimme kaavaa ja emme käyneet matkalla perinteisellä grillillä aamupalalla (rilli oli kiinni ja meillä menojalkaa vipatti). Puoli kahden hujakoilla saavuimme Ritsemiin ja tehokkaan pakkaamisen ansiosta suksille päästiin kohtuu ajoissa.

kuva 1_900

Kelit olivat ihan kohdillaan, pakkasta jokunen aste ja näkymä hyvä, aurinkokin näyttäytyi. Ritsemistä siirtyminen jäälle tarkoitti alamäkeä. Tokihan sitä pitää pannuttaa matkan alussa, joten näytin siinä mallia, kuinka mäessä kaadutaan. Ensimmäisenä päivänä hiihdettiin 14,3 kilometriä. Meniköhän siinä 4-5 legiä. Tasamaan hiihtoa järvenjäällä.

kuva 2_900

Leppoisasti ahkio seuraili perässä. Viimeisellä legillä otin ladun avaajan paikan vastaan ja suunnattiin jo pientä ylämäkeä koivikon suojiin leiriin. Muistui taas mieleeni, kuinka korvaamaton apu reissuissa nuo skinit oikeen onkaan. Upottava hanki ja pieni ylämäki, kyllä siinä töitä sai tehdä. Onneksi majapaikka löytyi suhteellisen nopeasti.  Ilta meni leppoisasti vesiä keitellen ja teltan lämmössä hengaillen. Teltta, keitinlaatikko, bensakeitin yhdistelmän hyviä puolia on se, että telttahan lämpiää ihan normi asunnon lämpöön keittimillä. Mikäs siinä on hengaillessa iltaa sitten. Illalla oli ensimmäinen Jaakon kuuntelutunti walkie talkieilla. Jaakko huuteli mikkiin mukavia ja me kuuliaisena sitten kuittailtiin kaikenlaista takaisin. Pääsääntöisesti illalla kuultiin säätiedotuksia tulevaan. Hyviä kelejähän tuo Jaakko aina meille lupaili (mun mielestä olisi voinut olla enemmän niitä huonojakin kelejä joukossa). Alkoi tuo jatkuva auringonpaiste olla liian optimaalista hiihtoon ja koulutusreissu muuttua lomamatkaksi.

Keskiviikkona  4.3. herätyskello soitti 7.00. Vesien lämmittelyä, aamupalan nautiskelua ja teltan/ kamojen pakkaamista pari tuntia ja klo 9.00 suksien päälle, ahkio perään ja suksen kärjet kohti ylämäkeä. Kun huudettiin ”kolme”, niin taisi siinä yksi porukka kaivata lisäaikaa lähtöön. Toiset hiihtelivät ympyrää sen aikaa, jotta saivat lämpöjä kroppaan. Tämän päivän hiihtourakkana oli 15,1 kilometriä. Alussa oli pari-kolme sataa metriä nousua. Nousukarvoja taas kiitteli ylämäkiä noustessa. Aurinko tarjoili ihan passelit hiihtokelit, mikäpäs siinä.

kuva3_900

Hiihto sujui mukavasti ja edelleen ahkio oli mun kaveri. Se seurasi kiltisti perässä. Teltan pystytys hyvässä kelissä sujui ja telttapaikan rutiiniksi alkoi hiljalleen muodostua myös saniteettitilojen rakennus leirin läheisyyteen. Onpahan mukavampi kyykkiä tuulessa ja tuiskussa lumipuuceen suojissa. Tosin rakennustekniikka vaati hieman tuunaamista, sillä yöllä tupruttanut tuuli ja tuisku oli peittänyt vessan näkymättömiin aamuksi.

Rankkaa hommaa tuo teltan pystytys.
Rankkaa hommaa tuo teltan pystytys.

Toisena iltana päätin myös kokeilla millaista sotkua saan aikaan vesien kaatamisella keitinlaatikkoon. Lopputulema: märkää ja tulva. Nopein ”tiskirätti” oli paras sukkani. Sillä sitten kuivasin keitinlaatikon ja teltan pohjalle kerääntyneet vedet. Sukka toimi todella hyvin, mutta sen kuivaamiseen meni kaksi seuraavaa iltaa. Toisin sanoen tuli testattua, kuinka kauan merinovillasukan kuivaaminen kestää pesun jälkeen. Onneksi episodissa ei ollut turvallisuusnäkökulmasta muuta vaivaa, kuin tulva teltassa. Opittiin matkalla myös erilaisia tekniikoita siihen, kuinka mahdollisimman turvallisesti kaataa kiehuva vesi kattilasta pulloon. Seuraavalle reissulle otan suppilon matkaan, veden kaatelu käy paljon helpommin. Opimme myös, ettei vettä kannata hukata, joten kaadoimme vettä pulloon niin, että alla oli aina kattila, jonne ohi valuvat vedet kerääntyivät.

kuva 6_900

5.4. Torstai alkoi tuulisissa merkeissä. Tiedettiin jo ennakkoon, että päiväksi on navakkaa tuulta luvassa. Lähdettiin tuulta kohti. Aurinko paisteli, tuuli kieppui lumella ja nostatti lumisia pyörteitä ilmaan. Mörkövuori jäi taaksemme ja pienessä ylämäessä vahti tuntui vievän porukan mukanaan. Kokeiltiin reippaampaakin otetta hiihtelyyn. Päivän mittaan lumisade sakeni ja tuuli yltyi mukaviin mittasuhteisiin. Lounastauolla hyvä kuin ruoka lusikassa pysyi..ainakin sen sisältö jäähtyi matkalla suuhun. Toisaalta ahkiossa istuminen, untsikka päällä kaiken tuulen ja tuiskun keskellä oli oikeastaan aika mukavaa. Asennoitumiskysymys. Se, että perusasiat oli kunnossa (unta alla, lämmin olla, jalat kunnossa ja hyvää ruokaa termarissa) vaikutti varmasti asennoitumiseenkin.

Ruokatauon jälkeen oli mielenkiintoista olla jonon ensimmäisenä. Jalka se vaan vietti kovasti aina oikealle. Onneksi porukka huuteli takaa, että ollaan taas kaartamassa oikealle. Valkoisessa suunnistaminen on haastavaa, kun ei kiintopisteenä ole muuta, kuin joka puolella valkoista. Tuli ikävä marssikompassia, jonka päätin jättää kotiin. Ranteesta suunnan katsominen olisi ollut paljon helpompaa kuin kompassin kaivelu vähän väliä taskusta. Päivän viimeinen legi meni mielenkiintoiseksi huonon näkyvyyden ansiosta. Tulin viimeisenä, joten hyvin näkyi, kuinka mäen tuomat haasteet saivat nätin jonon hajaantumaan ja porukan levälleen. Näkyvyys oli huono, joten kovin kauaksi ei passannut porukasta erkaantua, ettei käynyt eksyminen.  Kalle laski mäkeä ensimmäisenä ja mies vain hävisi yks kaks näkyvistä. Samoin kävi seuraavalle. Mitä ihmettä, onko se mäki noin paha? Kävi ilmi, että Kallen laskema mäki ei ollutkaan perinteinen mäki vaan pystysuora pudotus..onneksi ei isompi ja mies selvisi kaatumisesta vammoitta. Yhden matkalaisen ahkio koki tässä kohtaa vaurioita ja ahkio sai ensiapua Jaakolta. Jatkoimme tästä eteenpäin ilman suksia, sillä mäki oli jyrkähkö eikä eteenpäin nähnyt kovin pitkälle. Jokainen valikoi oman tapansa ja reittinsä alas rinnettä..osa liu’utti ahkion alas tullen itse ahkion perässä, osa tuli normaalisti lumessa kahlaten ahkio perässä ja yksi heitti sauvat edeltä ja laski ahkion perässä mäkeä alas. Hengissä ja vaurioitta selvittiin, mitä nyt ahkioiden aisat saivat pientä vauriota. Jaakko huusi pelin poikki ja teimme leirin siihen mäen alle.

kuva 7_900

Päivälle pituutta kertyi tästä sohlaamisesta huolimatta 19,8 kilometriä. Hyvä me! Leiriin tullessa urakoitiin Anssin kanssa leiri kuntoon, lumimuuri tuulta pitämään ja tietty hienot saniteettitilat edellisen illan rakenteluista viisastuneena. Illalla kutsuimme walkie talkiella nopeimmat pullan syöntiin. Jaakko ja Juhahan ne ensimmäiseksi paukkasivat ovesta kylään. Illalla ihmeteltiin bensakeittimen pumpun syvimpiä olemuksia, ihan vain huvin vuoksi purettiin, kasattiin ja ihmeteltiin.  Kiitos oppitunnista Jaakolle.

6.4. Perjantai

kuva 8_900

Tähän päivään odotimme 18 metriä sekunnissa tuulta, vaan toisin kävi. Aurinko paisteli ja kevyt tuulenvire kävi matkan aikana.

Keliolosuhteet olivat niin rankkoja, että väkeä putoili vähän väliä...
Keliolosuhteet olivat niin rankkoja, että väkeä putoili vähän väliä…

Päivä oli jälleen kerran ylämäki voittoinen. Kauniita valkoisia lumirinteitä ihastellessa ja matkalla näkyneiden vuorten huiputuksista haaveilessa meni tuo hiihtopäivä. Matkaa päivälle kertyi 19,2 kilometriä. Päivän aikana ryhmä sai konkreettista oppia lumikentällä etäisyyksien arvioinnista. Tavoite hiihtää aurinkoiselle paikalle legitauolle olikin odotettua pidempi. Aurinkoinen paikka näytti olevan ihan lähellä, joten mikäpäs siinä on hiihtää aurinkoon tauolle. Lopulta hiihdimme legitauosta ohi puoli legiä, jotta pääsimme aurinkoiseen paikkaan tauolle. Auringon jahtaamisen jälkeen, legitauolla, Jaakko piti pienen oppitunnin etäisyyksien arvioinnista.

kuva 9_900

Leiriin päästyämme keli oli mitä mainioin, aurinko paistoi eikä tuulesta ollut tietoakaan. Päätettiin nautiskella upeasta kelistä ja leirimeiningeistä.

leiri_900

Makuualusta oli kostunut päivällä telttarullassa, joten päätin testata lumen toimimista kuivaajana. Täytyy myöntää, että lumi todellakin kuivattaa hyvin!
Makuualusta oli kostunut päivällä telttarullassa, joten päätin testata lumen toimimista kuivaajana. Täytyy myöntää, että lumi todellakin kuivattaa hyvin!

Illalla Jaakon kuuntelutunnilla käytiin keskustelua tulevaan yöhön varautumisesta. Jo parina päivänä ennustetut 18 metriä sekunnissa puhaltavat tuulet olivat vaihtuneet aurinkoiseen keliin ja kevyeen tuulen puhallukseen. Tulevaksi yöksi oli myös luvattu navakkaa tuulta. Päätettiin Anssin kanssa ottaa varman päälle ja lettukestien jälkeen lähdettiin vielä urakoimaan kiinanmuuria teltansuojaksi.

kuva12_900

Lumi oli pakkaantunut telttapaikan ympäristöön, joten saimme tehtyä helposti lumiharkkoja muuriin. Myöhemmin yöllä tuuli puhalteli mukavasti ja me kiittelimme itseämme siitä, että olimme jaksaneet nähdä pienen vaivan ennen nukkumaan menoa.

7.4. Lauantai

Tämä päivä olikin puolikas hiihtopäivä. Lähdettiin aamusta yhdeksältä liikenteeseen ja jo kolmen legin, 13, 5 kilometrin jälkeen olimme saavuttaneet päivän määränpään. Tämän päivän urakka alkoi oikeastaan vasta leiriin päästyämme, sillä tehtävänä oli tehdä lumilippaan lumimajoitteet. Jaakolla oli jo koti odottamassa. Pientä lumien lakaisua pihasta ja ovikin löytyi.

jaakon mökki_900

Teimme monenlaisia majoitteita. Tero mm. teki hätämajoitteen, jossa lumikuopan kattona toimii teltta. Oppia yöltä; ikkuna on kiva päivällä, mutta muista sulkea se yöksi, ettei tule lumipyry kylään.

teron mökki_900

Meidän jengi (Kalle, Juha ja minä) tehtiin isohko lumiluola, jossa oli niin korkeutta kuin leveyttäkin riittävästi kolmelle hengelle (homma vähän karkasi lapasesta). Lumiluolaa kaivettiin kahdesta kohtaa. Toinen tunneli rakentui sisääntuloaulasta kohti makuutilaa ja makuutilasta kaivettiin vastaan. Kahden kaivuuaukon taktiikka toimi tehokkaasti ja lunta lapioitiin vauhdilla ulos. Ahkio ja avaruuspeitto toimivat apuvälineinä, joilla saimme lunta tehokkaasti majoitteesta ulos. Lumiluolan rakentaminen on puuhaa, joka tempaa tekemiseen mukaan.

kuva13_900

Ajantaju katoaa ja pientä (ja isompaakin) viilausta voisi tehdä loputtomiin. Keittonurkkauskin saatiin tehtyä, mutta pientä viilaamista liesituulettimen kanssa oli, jotta vesien höyryt löysivät tiensä hormista ulos. Jos olisimme viettäneet majoissa useamman päivän, niin olen varma, että poikien suunnittelema sisävessa olisi rakentunut lukaaliimme seuraavaksi. Myös sisäänkäynti olisi saanut korkeutta seuraavaksi. Jossain vaiheessa maltettiin jatkaa tuttuja iltarutiineja eli vesien keittelyitä seuraavaa päivää varten. Taisi siinä osa meistä innostua mäenlaskusta kera ahkion, sillä välin kun yksi juoksenteli lämpimikseen viereistä rinnettä ylös alas. Illalla tiirailtiin kirkasta tähtitaivasta. Yöllä uni maistui tunnelmallisessa, tilavassa luolassa ja aamulla teki tiukkaa herätä kesken hyvien unien.

8.4. Sunnuntai

Viimeinen kokonainen hiihtopäivä. Viikko meni turhankin nopeasti. Viimeisenä päivänä saimme kokea myös mäenlaskun huumaa, sillä 1,5 legiä meni alamäkeen viiletellessä. Skinit pois suksista ja vauhdin huumasta nauttimaan!

kuva14_900

Loppupäivä vaihteli pienten ylämäkien ja isojen alamäkien välillä. Päädyin hiihtämään skinit suksissa, sillä pienetkin ylämäet muuttuvat raskaiksi, kun suksi ei pidäkään. Valintojen maailma. Päivän aikana pääsimme poikkeamaan myös pop-up-kahvilassa Akkajärven jäällä. Ilkka, Tero ja Anssi olivat keitelleet espressot ja laitelleet esille dominokeksejä ja karkkeja. Kyllä oli mukava pitää taukoa ja nautiskella auringosta.

popup cafe_900

Koska suksi vain kulki, päätimme jatkaa hiihtelyä Akkajärven jäällä. Tosin Ritsemiin asti meillä ei ollut lupa hiihtää, vaikka kuinka olisikin ajatus houkuttanut. Tämän päivän kokonaismatka oli 20,4 kilometriä. Ilkan ahkio oli keventynyt niin, että hän otti muutaman ylimääräisen ahkion (jossa yhdessä makoili Jaakko) oman ahkionsa perään.

kuva15_900

Leiri tehtiin jäälle, jonne juuri ja juuri saatiin kiilat pystyssä upotettua. Jos ei tule tuulenpuuska, niin teltta pysyy pystyssä. Seuraava yö tulisi muutenkin olemaan lyhyt, sillä lähtö olisi jo kello yhdeltä. Viimeinen koulutuksellinen osuus reissussa oli pimeässä leiristä lähtö sekä hiihto. Pohdittiin Anssin kanssa, että laitellaan teltta ennen nukkumaanmenoa kasaan ja nukutaan pihalla, mutta sitten teltan lämpö houkutti.

kuva17_900

Yöllä heräsin puoli yhdeltä. Puoli tuntia lähtöön. Aikaa siihen, että heräsin sikeästä unesta ja olin suksien päällä kului 18 minuuttia. Tässä ajassa tuli pakattua kaksi makuupussia, ahkio sekä teltta. Aikaa jäi vielä hengailuun. Seuraavalla kerralla voi nukkua muutaman minuutin pidempään. Yöllä pakkasta oli noin parisenkymmentä astetta. Ritsemin valot näkyivät ja tuntui, että ihan lähellähän ne autot ovat. Matkaa kertyi viimeiselle päivälle reilut viisi kilometriä. Kolmen maissa taidettiin olla jo autoilla pakkaushommissa.

9.4. Maanantai

kuva 18_900

Saavuttiin Sissin kammille jo ennen puoltapäivää. Syötiin brunssia ja huollettiin ryhmäkamoja ja muutamien jalkoja. Saunaan oli kyllä aika luksus päästä. Illalla käytiin syömässä Levillä ja fiilistelemässä reissua. Huhu kertoo, että yksi sankari palaili ”kotiin” yöpimeinä tunteina kolmen hujakoilla.

Itselle tuli yllätyksenä oma fyysinen jaksaminen reissussa. Ahkio seuraili uskollisesti perässä, eikä ylämäetkään vielä kolkutelleet omia jaksamisen rajoja. Uskon, että pitkät vaellus-, kiipeily- ja hiihtoreissut ovat vuosien varrella vaikuttaneet myönteisesti tässäkin reissussa. Tämän kaltaisiin reissuihin valmistautumisessa pitkäkestoinen harjoittelu valmistaa parhaiten pitkiin työpäiviin suksilla. Itselle 7 tunnin hiihtopäivä ei vielä tuntunut raskaalta, kun vertaa vaikkapa 12-22 tunnin päiviin vuorilla. Reissuun valmistautumisessa pitkiin legi-päiviin tottumattoman kannattaakin ehdottomasti kokeilla vaikkapa kahdeksan tunnin hiihtopäivää tai vaikkapa patikkaa täyden rinkan kanssa ennen reissuun lähtöä.

 

Paluumatkalla suunniteltiin jo kovaa vauhtia uusia seikkailuja!

Kiitos kaikille asianosaisille huikeesta viikosta Sarekissa! Suksenkärjet kohti uusia seikkailuja.

Teksti ja kuvat: Niina Rautiainen
Videot: Anssi ja Tero

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.