Tawastia Expedition siirtyy uudelle alueelle – talvivaellukselle. Viikon reissuun lähtee Kari, Jarmo ja Ilari. Oppaaksi tulee Emeritus-opas Kari ”Vaiska” Vainio, joka on monet maat ja mannut kolunnut ja matkan järjestää avotunturit.fi.
Vaellus kulkee historiallista Karoliinireittiä Sylarnan tunturialueella Kölivuoristossa, jossa Kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtama armeija kohtasi luonnon armottomuuden.
Matkaan lähdetään Hämeenlinnasta 12.3. aamuyöllä kohti Vaasaa. Siitä laivalla yli Uumajaan ja automatka jatkuu Sylarnan Storulvån-tunturiasemalle. Vaellusreitti kulkee Karoliinien reitillä Ruotsissa ja Norjassa Sylarnan tunturimassiivin ympäristössä.
Pe 13.3.
Storulvånista nokka kohti Karoliinien muistomerkkiä, joka sijaitsee Blåhammar tunturin lähettyvillä. Meillä on nousukarvat suksien pohjassa, kun matelemme kohti ylämäkeen määränpäätä. Hiihdämme kohti länttä, kun 1719 tammikuussa kesävarusteiset sotilaat kävelivät vastakkaiseen suuntaan.
Yritämme zoomata reittiä tunturin harteilta, mutta ajaudumme pitkän nousun jälkeen umpikujaan. Täyskäännös ja pulkkien kanssa laskemme maitohappoisin reisin koivikossa mutkitellen kohti joen vartta. Vihdoin, illan jo hämärtyessä löytyy harjun törmän alta luminen kenttä, johon majoitumme yöksi. Muutaman kilsan päässä on Karoliinien muistomerkki surullisesta kuoleman marssista Norjasta tuntureiden yli Ruotsiin.
La 14.3.
Aamutoimien jälkeen jätämme pakatut ahkiot leiriin ja hiihdämme kameravarustuksella muistomerkille, joka on pystytetty tammikuussa 1719 menehtyneiden tuhansien sotilaiden, joista monet olivat suomalaisia, muistolle. Vuosisatojen aikaerosta huolimatta on hetki harras karulla Bustvalen-tunturin huipulla.
Leiristä otamme ahkiot vetoon ja suksenkärkien suuntana on Norjan puolen tunturijärvi, Essandsjøen. Hikistä nousua lumisella kentällä, 50 min hiihtoa ja 10 min tauko. Painamme seitsemän tällaista lekiä, kunnes pääsemme leiripaikalla. Tämän järven rannasta Karoliinit jatkoivat kolmea eri reittiä kohti Handöliä. Ankara lumimyrsky puhkesi ja nekin sotilaista, jotka selvisivät, saivat pahoja paleltumia.
Kuva 2 Bensakeitin ja suojalaatikko
Su 15.3.
Aamulla makarit ulos kuivumaan ja bensakeittimet laulamaan. Kaikki vesi on sulatettava lumesta.
Jälleen ylämäkeen kohti Sylarnan tunturimassiivia. Lunta on paikoin niin vähän, että joudumme etsimään suksimiehille kulkukelpoista reittiä. Laskettelemme päivän päätteeksi Sylarnan juurelle. Upeassa tunturimaisemassa pystytämme leirin. Nyt, vielä tovin, tuulen ulvonnan peittää alleen bensakeittimen suhina, joka ruuan lisäksi lämmittää telttamme.
Kuva 3 Leiri Sylarnan massiivin juurella
Ma 16.3.
Bensakeitin suhisee ja teltassa on lämmintä ja kosteaa. Makareita, vaatteita ja muuta kamaa on teltta pullollaan. Maha on täynnä päivällisen jälkeen.
Aamutunnelmat olivat erilaiset. Kuulostelimme tuulitilanteen muuttamista. Puuskat olivat ajoittain myrskyisiä. Kovalla tuulella kapuaminen Sylarnan harteille ei olisi järkevää. Vaiska (Kari Vainio) päätti, että odotamme klo 11, jolloin auringon vaikutus tuuleen näkyy. Tuntuikin, että tyyntyy, mutta tuulettomuutta kesti vain hetken. Ei lähdetä ylös.
Viiman vinkuessa rakensimme Vaiskan konseptilla ja johdolla iglun. Hikinen urakka sahausta ja lumipalikoiden sovittelua. Ei oo helppo homma! Valmista kuitenkin tuli ja pienimuotoiset harjakaiset vietettiin tunturihotellilla. Sen jälkeen viimeistelemme iglun.
Nyt valmistaudumme igluyöpymiseen, joten hyvää yötä ja makoisia unia.
Kuva 4 Iglu
Ti 17.3.
Tuulen äänet kuuluvat vaimeina iglun lumiseinien läpi. Tuikun hento liekki kertoo, että valkoisessa majassamme on happea hengittää. Nukumme kuin sillit suolassa, kolme miestä patjojen päällä tuplamakareissa. Iglussa on lämpötila inan plussalla. Makuupussissa on lämmin nukkua. Oviaukosta on tuiskuttanut lunta päälipussien jalkopäähän.
Ulkona lumi tunkeutuu joka paikkaan ja hautaa leirissä kököttävät varusteemme, kuten ahkiot. Sää ennakoi luppopäivää, tuulee ja lumi pyyhkii lauttoina tuntureita.
Kuva 5 Lumi hautaa varusteet, mutta kiertää teltan reunoja.
Aamusta sää hieman paranee päiväksi ja lähdemme pikku hiihtoreissulle ympäröivän laakson rinteelle. Nousu ei suju vastatuulessa ylämäkeen. Täyskäännös ja myötätuuleen laskuun! Tuuli heittää meidät hetkessä leiriin. Jalkautuminen ja talsimme Fjällstationille tankkaamaan.
Ke 18.3.
Yöllä taivaalla leiskuu nauha revontulia, jotka nousevat Sylarnan takaa. Tuuli piiskaa jäätävästi lounaasta. Puolipilvistä, lumilautat kiitävät telttojemme vieritse.
Aamulla puramme leirin ja suuntaamme kohti Storulvånia. Ohitamme lumiluolapenkereen, johon on kaivettu luolia. Enimmäkseen alamäkeä laskettelemme Storulvåniin ja kipuamme töyrään yli parkkipaikalle. Auton ja peräkärryn pakkaus ja siirtyminen Fjällstationille. Täällä on mahdollista saunoa ja syödä. Ensin pesu ja sitten tuhti ateria on paikallaan rankan antoisan reissun päätteeksi.
To 19.3.
Viimeisen päivän ja viimeisen lekin huipennus. No, kiviä pitkin hypellen ahkiot kainalossa selvisimme urakasta 🙂 Upea viikko tunturissa on kotimatkaa vaille valmis!
Teksti: Kari Kouhia, Kuvat: Ilari Hakamäki