6.5.2023 / Päivä 6
20,3km (yht. 95,2km)
7 legiä
korkeus: 1560 m
sää: koko päivä plussalla, heikkoa etelätuulta, pilvistä, sumua ja whiteout; tosin muutaman kerran päivän aikana nähtiin horisonttikin sijainti: N 64,420256° W 017,050878°
seuraa: http://share.garmin.com/avotunturit

Toim.huom. Tänään lukijoita hellitään tuplablogilla, koska kirjoitusvastuussa olevassa teltassa oli niin paljon luovaa energiaa, ettei yksi blogi riittänyt alkuunkaan sen purkamiseen. Sama päivä, kaksi eri näkökulmaa.

Valkoista

Jälleen yksi todella hieno whiteout-päivä. Tuntui oikein nautinnolliselta hiihtää, eilen alkaneen silmätulehduksen vuoksi kiinni teipatusta silmästä huolimatta. Onneksi retkikunnassa on lääkäri, joten oikea hoito löytyi nopeasti. Taitaa valon määrä täällä olla ihan eri lukemissa, kuin mihin silmät ovat kotioloissa tottuneet. Aurinkolasien tärkeyttä jäätiköllä ei varmaankaan voi liikaa korostaa.

Päivän aikana auringonpaisteinen valkoinen tasainen horisontti näyttäytyi, jolloin saimme hieman käsitystä kuinka suurella jäätiköllä hiihdämme. Välillä puskimme läpi kirkkaan unenomaisen valkoisen massakerroksen. Suurin osa päivästä oli kuitenkin valkoista whiteouttia.

Tässä tasaisen valkoisessa on jotain todella hienoa. Tämä on se asia, jonka vuoksi olen tähän reissuun lähtenyt. Valkoinen ympäröivä tyhjyys, joka puskee kaikki ylimääräiset ajatukset pois mielestä. Ei ylimääräisiä aistiärsykkeitä. On vain tämä ympäröivä avaruus. Ajatukset työntyvät pois, ja tasaisesti hiihtäessä ja hengittäessä ajautuu huomaamatta ja automaattisesti meditatiiviseen tilaan. Edes oman tasaisen hengityksen ääni ei häiritse, kun se peittyy tuulen tasaiseen huminaan hupun ulkopuolella. Nähtävästi tämä olotila on asia, joka vain tapahtuu jäätiköllä whiteoutissa itsestään. Tämä on toki vain oma kokemukseni. Taitaa jokainen kokea nämä asiat omalla tavallaan.

Ai niin, pari siivekästä otusta lensi myös ylitsemme. Ehdimme nähdä vilaukselta nämä tunnistamattomat lentävät esineet. Jälkikäteen totesimme tuntomerkkien perusteella niiden olleen pingviinejä. Ei tietoa minne olivat lentämässä. Outo kiire näytti olevan.

Kotiin terveisiä. 🙂

– Jarkko

Muut blogikirjoitukset

Suodata ajan mukaan
Suodata aihealueen mukaan

2 ajatusta aiheesta “Valkoista”

  1. Saaresta terveiset takaisin, nauti valkoisuudesta! Ehkä pingviinit ovat pakomatkalla täältä, sillä alle metrinen haluaa yhä leikkiä lintujen kanssa tai olla lintu, enkä pysy kartalla kaikista hätyytetyistä lajeista. Toivottavasti silmä paranee pian. 🧡

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top
Evästeasetukset
Ankarat Avotunturit

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.