Etelän erämaa, eli Päijänteen kansallispuisto on meille jo pitkältä ajalta tuttu kohde. Alunperin Päijänne on toiminut retkikuntien treenipaikkana keskeisen sijaintinsa vuoksi, mutta sittemmin yleisön pyynnöstä olemme järjestäneet siellä lisäksi sekä Johdatus arktiseen hiihtovaeltamiseen -kursseja että minihiihtovaelluksia. Tänä vuonna käytiin jälleen nautiskelemassa auringonpaisteesta ja luistavista suksista minihiihtovaelluksella Päijänteen rauhallisilla selkosilla.

Päijänteen minihiihtovaellus oli helmikuun puolella ja helmikuu voi olla hyvinkin haastava ajankohta hiihtovaeltamisen suhteen: lumi ei vielä kanna, pakkanen on kireä ja valoakaan ei ole mahdottomasti. Pääsimme kuitenkin helpolla, sillä viikonloppuna oli pikkupakkanen ja tuuli oli puhaltanut hangen kovaksi. Paluumatkalla sunnuntaina saimme vähän haastatta, kun lunta tuli vaakatasossa ja keulilla sukset alkoivat tahmaamaan.

Varusteet tarkastetaan ja laitetaan käyttökuntoon ennen hiihdon alkua
Varusteet kannattaa laittaa käyttökuntoon ennen lähtöä. Telttojen rullaus, keittimien tankkaus, kamat kasaan ja hiihtämään!
Aamujooga minihiihtovaelluksella
Aamujoogaa ennen toisen päivän starttia… 🙂

Lumikammin tai kammien rakentaminen on yksi minihiihdon bonuksista. Joskus lumitilanne ei ole sitä mahdollistanut lainkaan ja joskus on lunta kuljetettu rakennuspaikalle ahkioilla… Nyt lunta oli reippaasti lahdelmissa, joten rakennusaine ei ainakaan loppuisi kesken. Ensimmäisenä iltana varovaisesti kyseltiin telttakunnilta, josko mahdolliseen kammiin löytyisi majoittujia. Yksi telttakunta oli heti innokkaana varaamassa majoitusta kammista.

Siispä seuraavana aamupäivänä suunnattiin ensin illan leiripaikkaan lumikasaa tekemään. Lämpötila oli juuri ja juuri pakkasen puolella, joten kasan piti antaa rauhassa kovettua ennen kuin kovertaminen aloitettiin. Hiihtopäivän jälkeen tehtiin kasalle punnerrustesti ja aloitettiin kaivaminen. Kammista tuli oikein kotoisa ja huolellisesti holvattu – yöpyjät olivat varsin tyytyväisiä majaansa. Illan päätteeksi alkoi ulkoa kuulua muuton ääniä ja herrat sujahtivat kammin uumeniin. Aamulla ennen hiihtoa tehtiin kammille rasitustesti. Hyvin kesti kahdeksan henkilöä katolla ja vasta hajottamalla hajottaen saatiin kammi maantasalle.

Team Gammiboyz kotikammissaan
Minihiiihtovaellus: hieno hiihtosää
Toisena hiihtopäivänä sää ja keli oli priimaa!
huono näkyvyys, minihiihtovaellus
Vipona päivänä tuprusi lunta, tuuli ja lähestyttiin välillä white out olosuhteita. Paikoin suksiinkin alkoi tarttumaan lumi, joten oli hyvä suunnata kotia kohti. Kiitos retkueelle hyvästä reissusta!

Mikä on minihiihtovaellus?

Minihiihtovaellus on pitkä viikonloppu, joka toimii erinomaisena tutustumisena hiihtovaellukseen. Minihiihto ei vaadi mitään aiempaa kokemusta tai omia erikoisvarusteita. Teltat, keittimet, yms. sisältyvät hintaan, ja kuten muillekin reissuille, varusteitakin suksista makuupussiin löytyy hyvin vuokralle. Toisaalta, jos olet käynyt Johdatus arktiseen hiihtovaeltamiseen -kurssin, on tämä matalan kynnyksen retki hyvä paikka treenata rutiineja ennen pidempiä hiihtovaelluksia.

Lähde ensi keväänä kokeilemaan voisiko hiihtovaellus olla sinun juttusi!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *