Jääkarhujen ja venäläisten vankina

31.3.2023 / Päivä 40 km (yht. 15 km hiihtoa, ja kilometrikaupalla maleksimista pitkin autioita katuja ja hotellin käytäviä)
0 (a 50min)
korkeus: 30 m
sää: aamu ja päivä -5C, 1-2m/s pohjoistuulta, pilvistä, lumikuuroja; yöksi lupaa kovaa tuulta
sijainti: N 65,881632° W 039,248893°
seuraa: http://share.garmin.com/avotunturit

Jääkarhujen ja venäläisten vankina

Päivä 1 alkoi suunnitellusti laivakyydillä Longyearbyenistä kohti Billefjorden-vuonon pohjukkaa. Sää oli kaunis, mutta kylmä, maisemat mahtavat ja mursujakin nähtiin! Jääkartan mukaan vain vuonon pohjukat olivat jäässä ja oletimme edessä olevan pari kilometriä leppoisaa jäähiihtoa Pyramidenin kylälle. Noh, jääkartat eivät pitäneet lainkaan paikkaansa ja yli 20cm paksu kiintojää oli meitä vastassa jo Phantomnoddenin tasalla eli edessä olikin parin kilometrin sijaan ihan asiallinen 15km marssi Pyramideniin. Onneksi tuli täytettyä termospullot!

Sää sentään suosi, vaikka vaihteleva vastatuuli tekikin lähes -20 asteen pakkasesta varsin purevan. Ahkiot luistivat hyvin sileällä jäällä ja aktiivisesta kiikaroinnista huolimatta jääkarhuja ei onneksi näkynyt. Sen sijaan loppumatkasta kiikaroimme naalin seikkailuja vuoren rinteellä. Pyramidenin lähestyessä alkoi näkyä myös merkkejä jääkarhuista: jälkiä, ulostetta, tuoreita jälkiä! Kiikarointi ja pälyily lisääntyi, mutta karhua ei näkynyt.

Alkuillasta saavuimme Pyramideniin ja kävelimme sisään hämmentävään neuvostohenkiseen hotelliin. Hyvin pian meitä kehotettiin noudattamaan suurta varovaisuutta ja siirtämään myös ahkiot sisätiloihin, sillä kylästä oli karkotettu saman päivän aikana kaksi eri jääkarhua – jälkimmäinen vain pari tuntia ennen meidän saapumista! Ei ihme, että jäljet näyttivät tuoreilta! Kylässä on liikkunut talven aikana paljon jääkarhuja ja ne ovat myös onnistuneet pyytämään alueella laiduntavia poroja eli niillä on syy palata takaisin tänne.

Oli erikoinen fiilis olla ainoina asiakkaina nelikerroksisessa hotellissa. Henkilökuntaa oli paikalla enemmän kuin meitä asiakkaita ja tyhjät keinut heiluivat tuulessa pihalla. Vastaanottovirkailija istui respassa, tarjoilija odotti ravintolassa ja niin edelleen…

Päivällisen jälkeen hotellin henkilöstö alkoi säntäillä ympäriinsä ja meidänkin villasukkiin tuli vipinää kun saimme englanniksi tiedon, että ulos ei saa nyt mennä, koska siellä on jääkarhu. Sen sijaan säntäsimme välittömästi kiikareinemme ja kameroinemme ylimmän kerroksen ikkunaan.

Ja sieltähän se karhu näkyi! Keskikokoinen ja sinänsä hyväkuntoinen, mutta hoikannäköinen naaraskarhu. Karhu tallusteli vastentahtoisesti kaarrellen paikallisen erikoismies Johanin moottorikelkan edellä meren suuntaan. Karhu ei selvästikään olisi halunnut lähteä, joten lopuksi sitä piti vielä vakuutella yhdellä valopistoolin patruunalla, jotta se poistui näköpiiristämme merelle.

Olipahan iltaohjelma! Voitti tavallisen telkkarin tarjonnan 6-0.

Aamulla saimme tietää, että karhu oli palannut yön aikana ja ajettu uudelleen merelle. Johan valitteli, että viimeisten päivien aikana hän on joutunut käyttämään 10 kallista valopistoolin patruunaa karhujen hätyyttelyyn.

Aamulla jouduimme myös laittamaan omat suunnitelmamme uusiksi, sillä Peltsillä oli varsin heikko olo. Vaikka illalla ei oltu edes katsottu baaritiskin suuntaan vaan juotu pelkkää kompottia, niin miehestä oli veto pois. Todennäköisesti vanha flunssa oli palannut kummittelemaan edellispäivän rehkimisen takia. Ja kun ohjelmassa olisi kiiruhtaa 12 kilometriä vuonon yli jääkarhuja karkuun ja sitten vielä 500 vertikaalimetriä turvalliseen leiripaikkaan, oli suunnitelmaa syytä muuttaa. Eli hiihtämisen sijaan päivän 2 ohjelmassa olisi jääkarhujen välttelyä ja rappioromantiikan ihmettelyä ränsistyvässä, hylätyssä hiilikaivoskaupungissa.

Peltsi vietti päivänsä nukkuen ja syöden. Me muut kiertelimme ja kuvailimme kaupungilla aistit avoinna ja aseet valmiina. Jäällä näkyi hylkeitä ja vuorilta kuului naalien haukunta, mutta nalleja ei nähty. Thomas ja Juha innostuivat vielä päivän päätteeksi reippailemaan 400 vertikaalimetriä vuoren rinnettä vanhan hiilikaivoksen suulle.

Seuraavana päivänä Peltsin olo oli jo parantunut, mutta päätimme pelata varman päälle ja levätä vielä lämpimissä ja jääkarhuturvallisissa sisätiloissa. Hotellikuoleman välttääksemme kävimme koko porukalla katselemassa kaupunkia ja kuvaamassa poroja. Tai siis Huippuvuorten peuroja, jotka näyttävät jokseenkin poron ja possun risteymiltä. Päiväkävelyn kääntöpaikaksi valikoitui niin kutsuttu pullotalo eli mökki, jonka seinät on muurattu lähes 5000 tyhjästä vodkapullosta. Rakennusmateriaalin haaliminen on varmasti ollut aikamoinen urakka! 😀

Toistaiseksi retkikunta jatkaa vielä lepäämistä ja hidasta hotellikuolemaa, mutta toivottavasti pian päästään liikkeelle! Ravintolan sinänsä herkullinen, mutta suppea ruokalista on tullut jo sen verran tutuksi, että vaihtelun vuoksi olemme alkaneet syödä pois myös pussiruokiamme… Valitettavasti alun viivästysten vuoksi Newtontoppenilla käynti jää nyt väliin, mutta onneksi Huippuvuorilla on muutakin nähtävää ja koettavaa. Ei täällä tekeminen lopu kesken! Paitsi ehkä Hotel Pyramidenissa.

– Korpi-Jaakko