Edellisen päivityksen jälkeen ollaan ehditty tehdä kaikenlaista. Itseasiassa koko reissu on jo purkissa ja retkikunta saapui muutama päivä sitten aikamoisen urakan päätteeksi Longyearbyenin hotelliin.
Huippuvuoret 2023 -vaellus meni yleisesti ottaen mukavasti ja voisi sanoa, että värikkäästi. Alkuperäinen reissusuunnitelma lensi romukoppaan jo heti aluksi, mutta ei meiltä keinot lopu. Kannattaa napata kuppi kahvia ja ottaa mukava asento, sillä tarina on aika pitkä.
Se ainut nätti päivä(kö?)
Palataanpa aluksi päivään 9… Oltiin tosiaan päästy edellisen päivän myterissä ylös Ragnarbreenille ja seuraava aamu valkeni kauniissa säässä (oho!). Lähdettiin tästä inspiroituneena päiväretkelle kohti Tarantelleniä.
Lipsuteltiin Huippiksilla käynneille tuttu veemäinenmäki alas ja kaarrettin Tarantellenin huipun luoteen puoleiselle sivulle. Nousussa avautui selän taakse avarat maisemat jäätiköille. Valkoista lakeutta ja jylhiä huippuja silmän kantamattomiin! Varsinaisen nousun alapäässä lapattiin turmaattia nassuun ja puettiin kiipeilyvaljaat päälle. Ylämäki alkakoon!
Tarantellenin mäkkärin kaarien nimi ei tällä kertaa kuitenkaan vaihtunut Mikkofjelletiksi, sillä huiputusyritys päättyi ilmavahkoon harjanteeseen. Nina ja Thomas otti pakit jo aiemmin, sillä kaikille ei ollut jäärautoja alkuperäisen suunnitelman vuoksi. Jaakko, Peltsi ja Juha jatkoivat pidemmälle, kunnes harjanteen kohdalla kuului jonon perältä Juhan napakka toteamus, että ”en tule, olen perheellinen mies!” Oikein! Asiat tärkeysjärjestykseen. Hetki huikeiden maisemien ihailua ja takaisin leiriin.
Hups!
Seuraavat päivät menikin sitten vahvasti hiihtomoodissa. Lähdettiin kiertämään yläjäätiköllä kohti Nordenskjöldbreeniä ja sieltä alas vuonolle ja laivalle. Matka oli pitkähkö, mutta sääennusteet antoivat lupauksia hyvästä säästä. Ja mehän niihin uskoimme…
Ensimmäinen hiihtopäivä olikin aluksi kuin lehmän henkäys: kostean lämmin tahmaisella lumella, mutta piakkoin sää vaihtui tuuliseen ja taivaalta tuli kaikkia veden olomuotoja. Huonossa näkyvyydessä ja reippaissa nousuissa saatiin kuitenkin suunnitellut kilometrit täyteen ja tuupattiin leiri pystyyn. Illalla kaivettiin vielä gepsi esiin ja tarkasteltiin paljon matkaa on jäljellä… Hups.
Leirissä tuuli ja tuiversi ja kaikki ulkona ollut kama oli aamuun mennessä saanut kauniin, muttei niinkään kätevän, jääkuorrutteen tai vaihtoehtoisesti hautautunut lumeen. Sää oli pysynyt ennallaan, eli tuuli navakasti ja näkyvyys oli nolla. Eipä se auttanut muu kuin pakata leiri ahkioon ja hypätä suksille.
Niin ja se hups… Laiva oli lähdössä 26h päästä ja matkaa oli reittipisteiden kautta vielä 46km jäljellä aiemmin tarkastellun 35km sijaan. Oikoreittejä ei ollut, sillä jäätiköllä ei yleensä voi kulmia oikoa railoalueiden vuoksi. Erityisesti huonossa säässä on hyvä pysytellä tasaisemmilla ja laakeammilla alueilla. Tervetuloa Ankarien avotuntureiden kevätretkelle!
VAstustaa, vastustaa
Hiihtokilometri toisensa perään jäi taakse, mutta ei kuitenkaan ilmaiseksi. Kiusanamme olivat whiteout, 15ms sivutuuli, polvenkorkuiset sastrugit ja pehmeä lumi, jotka yrittivät parhaansa mukaan vastustaa etenemistä. Tänään piti paistaa aurinko ja olla leppoisa tuuli. Ehkä jossain… Onneksi tämä on meidän syväosaamistamme: Nina suunnisti, Thomas ja Jaakko avasivat latua.
Lounaan ajaksi heitettiin teltta pystyyn, jotta samalla pystyi tekemään vaate- ja varustehuoltoa ja sai hetken suojan tuulelta. Samalla tehtiin tsekki loppumatkasta. Olihan sitä… 37km.
Vaikka tuuli olikin kova, niin teltassa istuessa ei matka taittunut. Suksille siis. Tiedossa oli, että alamäki nopeuttaa etenemistä ja tasaisella merijäälläkin saadaan tahkottua kilsoja reippaasti. Alamäen alkuun tuntui vain menevän iäisyys. Alamäki kaikui puheissa koko päivän ja aina, kun suksi luisti kevyemmin pieni toivon kipinä syttyi, mutta ei vieläkään. Säässä sentään oli tapahtumassa muutosta: tuuli oli alkanut laantua ja välillä pilkahti aurinko. Lupaavaa!
Siinä se on!
Sitten se tapahtui! Viimeisen mäenkinkaman jälkeen avautui äärettömän kaunis näkymä alas Nordenskjöldbreeniä. Aurinko oli juuri laskemassa ja utuinen vaaleanpunainen ja -sininen maisema palkitsi hiihtäjät. Kun on hiihtänyt pari päivää whiteoutissa, näky oli henkeäsalpaava ja antoi lisäpotkua etenemiselle.
Liu’uttelimme alamäkeen ja ajatuksissa jo siinsi lyhyt huoltotauko, sillä termarit alkoivat olla tyhjät vedestä. Olimmehan tähän mennessä olleet liikkeellä n. 11h. Hiihtelimme jäätikön tasaisemmalle osalle ja laitoimme leirin. Nopeasti alkoi tasainen keittimien kohina kuulua molemmista teltoista. Päivällistä, vettä, hetki lepoa ja aamiaista.
Kuutosvaihteella laivaan
Kolme tuntia pidimme taukoa. Osa torkkui hetken, osa jatkoi samoilla silmillä. Kello 2 jatkoimme matkaa: ensin alamäki jäälle ja sitten tasaista baanaa lähelle merijään reunaa. Höntsähiihto ei tullut vieläkään kyseeseen. Matkaa oli jäljellä 26km ja aikaa 10h. Henkiset hiihtotrikoot päälle ja tasaisella vuorohiihdolla maalin.
Alamäessä oli uunituoreita naalin jälkiä. Juha oli leirissä kuullut nyös naalin haukahtelun. Itse eläin ei tällä erää näyttäytynyt, onneksi nähtiin niitä aiemmin Pyramidenissa. Koska lähestyimme merijäätä, kaivettiin tulivoimat, valopistooli ja kiikkarit olalle jääkarhujen varalta. Nallukoista ei nähty tällä erää vilaustakaan, ei edes jälkiä.
Merijää oli saanut vaelluksemme aikana kevyen lumikuorrutteen, jonka pinta oli jäätynyt hyvin liukuvaksi jäiseksi kanneksi. Hyvä meille, sillä ahkiot tulivat melkeinpä ilmaiseksi perässä. Tervetullutta vaihtelua tarpomiseen. Tämä näkyi myös loppukirin legivauhdissa, jossa päästiin n. 5km/h. Rivakka vauhti ahkio perässä, toisaalta motivaatiokin oli kaikilla kohdillaan. Seuraava laiva oli tulossa vasta 3päivän päästä, joten laivastä jääminen tarkoittaisi, että kotimatkat menisi täysin uusiksi.
Tovin kuluttua horisontissa alkoi näkymään avoveden aiheuttamia kangastuksia ja tumma vesi heijastui pilvistä. Jään reuna oli 3km lähempänä kuin mitä lähtiessä. Kaikki on kotiinpäin! Jään reuna saavutettu onnistuneesti ja hyvässä etuajassa. Heitettiin taas teltta pystyyn ja jäätiin odottelemaan laivaa.
Laiva saapui 1,5h kuluttua ja saatiin vielä lyhyt verryttelyhiihto, sillä laiva parkkeerasi lähemmäs vuonon toista reunaa. Porukka nousi yksi kerrallaan kyytiin halkeilleesta jäästä johtuen. Mitä lie sankaritarinoita meistä oli risteilyturisteille kerrottu, sillä saatiin raikuvat aplodit kabiiniin hypätessämme. Muutama uskalsi tulla jutulle ja yksi suositteli meille suihkua. Fair. 😀
Prologi
Harvoin reissun viimeisen vuorokauden aikana hiihdetään merkittävä osa vaelluksen kilometreistä, mutta joskus näemmä niinkin. Vaellus kesti 7päivää ja kokonaiskilometrit olivat 120km. Vaelluksen viimeisen vuorokauden aikana hiihdettiin 50km, eikä juuri nukuttu.
Kuten yleensä tällaisten rutistusten jälkeen, sitä miettii, että onkohan tässä mitään järkeä. Toisaalta tällainen harhainen ajatus siirtyy nopeasti sivuun ja uudet matkat valtaavat ajatukset. Niinhän se kävi nytkin, ja kaikille.
Retkikunnalla on kaikki hyvin. Parin kaupunkipäivän jälkeen kotimatka alkoi.
Jaahas sitä on sittenkin päästy hiihtämään omaa pahaa mieltä vastaa kellon kera👍😎
Tulee lennokkaampia tarinoita, kun sattuu ja tapahtuu reissussa :). Monipuolinen seikkailu teillä!