Sukset on naulattu seinälle, mutta sehän ei estä palaamasta lumelle. Tällä kertaa Avotuntureiden opasporukka hyppäsi autoon ja suuntasi Kebnekaisen suuntaan. Pitkän ajomatkan jälkeen kopteriplatta jo odotti ja napakka henkilöstö heitteli tavaravuoriamme kopterin uumeniin. Ihme kyllä vain yksi rinkka päätyi matkustamon puolelle. Lyhyen pyrähdyksen jälkeen kopteri kaarsi vuorten välistä Storglaciärille ja olimme perillä auringon helliessä. Jotta homma ei aivan lomailuksi menisi, pistettiin teltat pystyyn ja valjaat päälle.

Siellä se jäätikkö häämöttää!

Reissun tavoitteena oli kertailla jäätikköturvallisuusasioita sekä kipaista Kebnekaisen huipulle. Lumitilanne jäätiköllä oli meidän kannaltamme liiankin hyvä, sillä railoja ei näkynyt etsinnöistä huolimatta. Nousimme Kebnetjåhkan harjanteelle lounastauolle ja keikkumaan. Lämpöä riitti, joten lumeen sukeltaminen oli ihan tervetullut viilennys. Etuperin, selkä edellä ja pää alaspäin lähdöt liu’un pysäytykseen (=self arrest) ja kaikki saivat itsensä stopattua loskalumessa ennen köyden kiristymistä. Paluumatka tallattiin eri reittiä ja nyt nähtiin muutamia railojakin. Pääasiassa poikkisuuntaisina painanteina matkaa tehdessä, mutta vastaan tuli pari ammottavaa kitaa, joiden pohjat hohtivat mustuutta ja kylmyyttä. Näistä selvittiin pitkillä askeleilla ilman henkilöstötappioita. Telttakylään palatessa keittimet alkoivat humisemaan ja porukka katosi telttojen uumeniin.

Korpi-Jaakko lähti nenä edellä alamäkeen. (Kuva: Nina Teirasvuo)

Kakkospäivä oli huiputuspäivä ja kylä kylpi jälleen auringossa. Mukaan lähtevien tavaroiden pakkaamisen jälkeen hyppäsimme jälleen valjaisiin ja rautoihin ja kiinnitimme itsemme köyteen. Suuntana oli Halspasset. Lumi oli pehmeää ja pehmeni päivän edetessä lisää. Muutaman köyden mitan jälkeen viimeinenkin joukkiostamme kipusi reunarailon yli seinämän päälle.  Rinteessä katselimme alapilvien vauhdikasta menoa ja nyt saimme puhurin niskaamme. Huiput olivat alkaneet myös kerryttää pilviä ympärilleen.

Huh hellettä!

Seuraavana oli kalliopätkä, joka oli alussa suorastaan mielenkiintoinen… Jatkoimme köysistönä hyödyntäen paikalla olevia hakoja klipaten jatkot niihin. Ajan patina näkyi haoissa ja osa lähti nykäisemällä irti. Edestä kuuluikin välillä kilkutusta, kun hakoja nakutettiin paremmin tai takaisin paikoilleen. Reitti oli enemmänkin könyämistä kuin kiipeämistä, mutta köysi oli kuitenkin kiva olla ja välillä huutelin edellä menevälle, että vetää köyttä tiukemmalle kallion raossa kikkaillessani.

Vaikka olisikin mukava sanoa, että Nordtoppenin huippu häämötti kallion jälkeen, niin faktahan oli se, ettei mitään näkynyt. Näkyvyyttä oli n. 10 metriä pilvien sisällä ja tuuli piiskasi. Hetken pehmeässä lumessa käyskenneltyämme pääsimme huipulle ja lyhyen tauon jälkeen matka jatkui kapeahkon ja erittäin kapean lumiharjanteen kautta Sydtoppenille. Kebnen varsinainen huippu ja samalla Ruotsin korkein nyppylä saavutettu. Great success!

Sydtoppen saavutettu. Loppumatkasta sää oli jo viileän puolella, joten toppatakit jäi edelliseltä tauolta suosiolla päälle.

Vähemmän yllättäen Halspasset-Nordtoppen -reitillä ei muita näkynyt, mutta Sydtoppenille päästyämme ensimmäinen pipo vilkkui lumikasan takana. ”Onko siellä liukasta? Onko se huippu?”, kuului nurkan takaa ruotsiksi. Tänne vaan! Samalla itse tulimme jäistä rinnettä alas kohti huipputupaa ja päivän toista lounasta. Huipputuvalle päästessämme näkyvyyskin alkoi paranemaan, kun pilvimassa jäi selän taakse. Loppupäivä menikin mukavasti Östraledeniä via ferratoiden alas ja Björklingsglaciärin kautta teltoille kulkien. Storglaciärin ammottava railo oli jatkanut sulamistaan, joka lupaili seuraavalla päivälle railotreeniä.

Östraledenin loppupuolella, Björklingsglaciär edessä.

Telttaleirin häämöttäessä kummastelimme North Face VE25 -teltan hassua muotoa. Lähemmäs päästyämme todettiin, että kiilana toimineet lumipussit olivat yhtä lukuun ottamatta korkanneet ja teltta keikkui tuulessa. Samalla absidiin jätetyt rinkat olivat jääneet lumelle ilman suojaa. Kaikki oli kuitenkin tallessa ja porukalla siirrettiin teltta parempaan kohtaan. Hilleberg oli pysynyt muodossaan sulaneen lumimuurin avustuksella, mutta kolmelle hengelle Anjan 3 alkoi käydä jo hiukan matalaksi, sillä aurinko oli sulattanut teltan reunojen alta lunta. Laiskiaisina, ja kun jäljellä oli vain yksi yö, lapioitiin reunojen ja kaarien alle lisää lunta korotukseksi ja tyydyttiin niskat nyrjäyttävään korkeuteen. Olipahan lämmin nukkua tiiviissä paketissa.

Yön aikana tuulenpuuskat laantuivat ja taivas jälleen kirkastui. Auringon porottaessa siirryimme railon viereen ja vuorotellen laskeuduimme alas. Ensimmäisellä oli pahin nakki, sillä köyttä oli ulkona muutama metri venymisineen ja täten Thomas päätyi railon alempaan osaan, jossa lorotti vettä niskaan. Seuraaville köyttä lyhennettiin sen verran, ettei tarvinnut ottaa virkistävää aamusuihkua. Lopuksi tehtiin vielä talja muistinvirkistykseksi muutamankin kerran.

Yhä ylös kiipeää…

Päivän agendalla oli myös jäätiköltä poistuminen. Jaakko, Thomas ja allekirjoittanut jatkoivat seikkailuaan kävellen ja packrafteilla vielä seuraavat neljä päivää, joten meidän osalta rinkat olivat mitä mielenkiintoisimman näköisiä (ja painoisia). Onneksi jäätikkökamat saatiin lennätettyä takaisin autolle eikä niitä tarvinnut kantaa mukana loppureissua. Jäätikkökamoista eroon pääsy aiheutti kuitenkin 14km reippaan iltalenkin Tarfalasta alas ja takaisin teltalle, mutta tulipahan haisteltua sisäilmaa hetken aikaa fjällstationilla.

jäätikkö_rinkat
Kantojuhdat ja monsterit lähes valmiina, olisipa ahkio… (Kuva: Thomas Wikström)

Aamulla heräsimme ropinaan ja ovesta kurkkiessa vettä satoi tasaista tahtia. Goret niskaan ja kohti Sälkaa. Päivän edetessä goret alkoivat lorottamaan läpi ja kylmyys lähenteli luuytimiä, joten heitin ohuen kuivapukuni niiden alle. Avot, kun oli hyvä! Yli parinkymmenen kilsan rakka-, ylämäki- ja polkujumpan jälkeen astuimme sisälle tupaan vettä valuen. Harmillisesti sauna oli juuri sulkeutunut, mutta kaupasta saimme vielä piikkiin motivaatiojuomia.

Ylempi: Pesukoneen ohitus – matkalla nähtiin erilaisia kanto- ja vetotyylejä.
Alempi: Korpi-Jaakko kikkailee pesukoneen lopussa ennen matkan jatkamista.

Seuraavana päivänä laskettelimme Sälkalta Tjäktajohkaa alas Singin eteläpuolelle. Matkalla oli pari komeasti kuohuvaa pesukonetta, jotka kierrettiin (tai Jaakko itseasiassa laski ensimmäisen lähemmän tutkailun tuloksena). Kebnelle kävelyn jälkeen hypättiin taas paatteihin ja suhautettiin Laddjujohkaa myöten Nikkaluoktaan. Koska aina pitää vähän hämmentää ihmisiä, niin mentiin Laddjujärven yli purjeena Hilleberg. Hyvin toimi, kun tuuli oikeasta suunnasta. Tehtiin ammattimainen sisääntulo poroburgereille LapDånaldsiin reivaamalla purjeet ja lipumalla loppumatka rantaan. Kukaan ei tullut kysymään mitään, mutta saatiin varsin pitkiä katseita. Seuraavaksi sumutorvi mukaan, niin voidaan ilmoittaa aluksen saapuminen satamaan.

Ihmis- ja vesivoimasta vaihdettiin tuulivoimaan.

– Nina

1 kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *