Talven 2017 kurssit, vaellukset ja retkikunnat

Kesä on kääntynyt syksyyn ja kuulaissa aamuissa alkaa olla jo lupausta tulevasta talvesta. Loppukesän aikana Ankarat avotunturit -sivuille on päivitetty vähän kerrallaan talven 2017 tarjontaa: johdatus- ja erikoiskurssit, hiihtovaellukset suurtuntureille sekä arktiset retkikunnat. Sivuilla tieto on kuitenkin hieman hajallaan, joten ajattelimme kerätä sen jälleen kätevästi yhteen paikkaan eli tänne blogiin.

Johdatus arktiseen hiihtovaeltamiseen -kurssit

16-01-23eos-6d4771_900
Johdatus-kurssilla Näsijärvellä 2016. (Kuva: Korpi-Jaakko)

Johdatus-kursseja järjestetään perinteiseen tapaan eripuolilla Suomea tammi-helmikuussa. Kahden päivän kurssilla saat tuhdin tietopaketin vaativista hiihtovaelluksista ja pääset myös opettelemaan asioita käytännössä yön yli kestävällä harjoitusretkellä.

Tulevana talvena Johdatus-kursseja järjestetään seuraavasti:

– Iso-Syöte, Pudasjärvi; 7.-8.1.2017 (Korpi-Jaakko)
– Tampereen seutu; 21.-22.1.2017 (Korpi-Jaakko)
– Messilä, Lahti; 28.-29.1.2017 (Vaiska)
– Messilä, Lahti; 4.–5.2.2017 (Vaiska)
– Solvalla, Nuuksio; 25.-26.2.2017 (Wikström)

Lisäksi helmikuun lopulla järjestetään erilliset kurssit yhteistyötahojemme erä- ja luonto-opasopiskelijoille.

Hiihtovaellukset: mahtavia maisemia, ikimuistoisia elämyksiä ja arvokasta kokemusta

Sarek esittelee lempeää puoltaan maaliskuussa 2016. (Kuva: Korpi-Jaakko)
Sarek esittelee lempeää puoltaan maaliskuussa 2016. (Kuva: Korpi-Jaakko)

Kun asioihin on tutustuttu Johdatus-kurssilla on loogista viedä ne käytäntöön. Hiihtovaelluksilla pääset vaeltamaan mahtaviin maisemiin ja syventämään talvivaellusoppeja tositoimissa, mutta kuitenkin turvallisesti oppaan kanssa.

Talvella 2017 hiihtovaelluksia on tarjolla peräti viiteen eri kohteeseen. Kolmen eri kansallispuiston läpi jylhissä tunturimaisemissa kulkeva vaellus Sarekin sydänmaille tunnetaan syystäkin ”Skandinavian parhaana arktisena simulaattorina”. Karoliinireitti Ruotsin ja Norjan rajalla Sylarna-tuntureilla puolestaan tarjoaa hieman leppoisemman hiihtovaelluksen, mutta yhtälailla upeissa maisemissa, joihin liittyy myös mielenkiintoista historiaa. Viime vuosina suositut Kebnekaisen kierros -vaellukset kiertävät Ruotsin korkeimmat tunturit jylhissä vuoristoisissa maisemissa. Käsivarren kierroksella kierrellään Suomen suurtunturialuetta rauhallisen Norjan rajan tuntumassa ja valloitetaan myös Suomen korkein kohta Halti-tunturilla.

Jos aika tai uskallus eivät anne myöten lähteä viikon tunturivaellukselle Lappiin, niin tarjolla on myös kolmen päivän mini-hiihtovaellus Päijänteen jäälakeuksilla. Aina ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan vaan arktisia elämyksiä löytyy eteläisestäkin Suomesta.

Mini-hiihtovaellus; Päijänne, Suomi; 10.-12.2.2017 (Wikström ja Teirasvuo)
Kolmen kansallispuiston kierros; Sarek, Ruotsi; 3.3.-11.3.2017 (Korpi-Jaakko)
Karoliinireitti, Ruotsi; 7.-16.3.2017 (Vaiska)
Kebnekaisen kierros; Kebnekaise, Ruotsi 12.-20.3.2017 (Korpi-Jaakko)
Kebnekaisen kierros; Kebnekaise, Ruotsi; 23.-31.3.2017 (Vaiska)
Käsivarren kierros ja Halti; Norja; 10.-19.4.2017 (Vaiska)”

Syventävää osaamista erikoiskursseilta

Lääkintä-kurssilla 2015. (Kuva: Korpi-Jaakko)
Lääkintä-kurssilla 2015. (Kuva: Korpi-Jaakko)

Erikoiskursseja toteutetaan talvella 2017 tammi-helmikuussa.

Turvallisuusharjoitus-kurssilla harjoitellaan käytännössä retkikuntiin liittyviä turvallisuusseikkoja, esimerkiksi heikkoihin jäihin pudonneen hiihtäjän pelastamista sekä tulipalon sammuttamista teltassa. Kurssi on yksipäiväinen, mutta toiminta jatkuu seuraavana päivänä Jääkarhuturvallisuuden jatkokurssilla, jossa harjoitellaan tilanteenmukaista toimintaa jääkarhujen kohtaamisen varalta. Kurssien välissä on mahdollista yöpyä sisämajoituksessa kurssipaikalla. Näitä kursseja suositellaan erityisesti Huippuvuorten ja Grönlannin retkikuntiin aikoville ja retkikuntiin osallistuvat saavatkin nämä kaksi kurssia yhden hinnalla!

Heikki Karinen tulee jälleen jakamaan maailmanluokan asiantuntemustaan helmikuussa pidettävälle lääkintä-kurssille. Tämä kurssi on tullut aiempina vuosina täyteen, joten kannattaa ilmoittautua hyvissä ajoin! Helmikuussa perehdytään myös turvalliseen toimintaan erikoisoloissa kuten kovassa myrskyssä, lumivyörymaastossa ja mannerjäätiköillä kurssilla ”Toiminta erikoisoloissa”.  Kurssi pidetään Etelä-Suomessa ja tarkka paikka ilmoitetaan vuoden loppuun mennessä.

Retkikunnan viestitoiminta sekä Arktisen retkikunnan suunnittelu ja johtaminen -kurssit toteutetaan vuoden 2017 lopulla. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan myöhemmin.

– Arktisen retkikunnan turvallisuusharjoitus; 14.1.2017; Ahvenlampi, Kouvola (Vaiska)
– Jääkarhuturvallisuuden jatkokurssi; 15.1.2017; Ahvenlampi, Kouvola (Vaiska)
– Arktisen retkikunnan lääkintähuolto; 11.-12.2.2017; Osatunlammi, Orivesi (Karinen ja Vaiska)
– Toiminta erikoisoloissa; Etelä-Suomi; 18.-19.2.2017 (Korpi-Jaakko ja Wikström)

Retkikunnat: Huippuvuoret, Islanti… ja Grönlanti!

Huippuvuorilla oli 2015 mainiot säät. Toivottavasti myös 2017! (Kuva: Korpi-Jaakko)
Huippuvuorilla oli 2015 mainiot säät. Toivottavasti myös 2017! (Kuva: Korpi-Jaakko)

Vuonna 2017 saatetaan tehdä retkikuntien osalta jonkinlainen ennätys. Huhtikuussa on tarjolla klassikoksi muodostunut kolmeviikkoinen hiihtovaellus Huippuvuorille. Retkikunnan aikana hiihdetään noin 300km ja mahdollisuuksien mukaan kavutaan saarten korkeimmille huipuille Newtontoppenille (1713m) ja Perriertoppenille (1712m). Retkikunta aloitetaan retkikuntainfolla Lopella 26.11.2016. Ilmoittaudu infoon ennakolta sähköpostilla Korpi-Jaakolle (korpijaakko@avotunturit.fi).

Huippuvuorten jälkeen sukset suunnataan Islantiin Euroopan suurimmalle jäätikölle Vatnajökullille, jonka halki hiihdetään noin 150 kilometriä 11 päivässä toukokuussa. Matkalla vieraillaan Grimsvötn-tulivuorella (1725m) ja automatkoilla jäätikölle ehtii ihmetellä Islannin eksoottisia maisemia. Tämäkin retkikunta aloitetaan retkikuntainfolla, joka pidetään Riihimäellä 27.11.2016. Ilmoittaudu infoon ennakolta sähköpostilla Korpi-Jaakolle (korpijaakko@avotunturit.fi).

Ja jos Huippuvuoret ja Islanti on jo koluttu tai eivät sovi aikatauluun, niin tarjolla olisi myös jotain uutta ja erilaista: Grönlannin ylitys syksyllä! Kevätsesongin lisäksi Grönlannissa on myös hyvin rauhallinen syyskausi jäätikön ylittämiseen. Matka kulkee klassista reittiä, mutta kevätkaudesta poiketen idästä länteen, Tasiilaqista Kangerlussuaqiin. Hiihtokilometrejä kertyy vajaat 600 km ja aikaa kuluu noin neljä viikkoa. Syyskaudella säät ovat tilastollisesti haastavampia kuin kevättalvella, mutta pimenevät yöt mahdollistavat revontulien ja tähtitaivaan ihailun ja jäätikön reuna-alueet tarjoavat syksyllä erilaista eksotiikka. Ja onhan elo-syyskuu vielä kesälomakauttakin… Retkikunta on vaativa ja osallistuminen edellyttää aiempaa osallistumista esimerkiksi Huippuvuorten tai Islannin retkikuntiimme tai vastaavaa kokemusta. Retkikunnan suunnittelu ja valmistelu aloitetaan vielä vuoden 2016 lopussa. Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä Korpi-Jaakkoon (korpijaakko@avotunturit.fi).

Grönlannissa on tilaa hengittää! (Kuva: Korpi-Jaakko)
Grönlannissa on tilaa hengittää! (Kuva: Korpi-Jaakko)

PS. Otamme ikään kuin varaslähdön tulevaan kauteen Tampereella 22.10. järjestettävässä Turvallisesti tunturissa – eksymättä erämaissa -seminaarissa. Ankarat avotunturit on mukana vahvalla panoksella ja paikalla on ainakin Vaiska, Korpi-Jaakko ja Heikki Karinen. Tapahtuma on ilmainen, asia tärkeää ja keskustelu todennäköisesti korkeatasoista, joten kannattaa ehdottomasti tulla paikalle!

Terveisin,
Avotunturit-tiimi

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *