23.5.2022 / Päivä +20 km (yht. 571,7 km)
0 legiä
korkeus: 10 m
sää: ulkona plussalla, tyyni ja vesisadetta
sijainti: Isortoq, Grönlanti
seuraa: http://share.garmin.com/avotunturit

Ajankulutusta

Aamulla herättiin jo hyvissä ajoin noin klo 6 ja alettiin keräillä nukkumiskamppeita ja muuta roinaa kokoon, että kunnan työntekijät mahtuvat kylätalolle töihinsä.

Sen jälkeen kasailtiin ja pakkailtiin laivalla kotiin lähteviä kamppeita kasaan ahkioiden sisään ja raahattiin koko roska kaupalle puntariin ja lähetettäväksi eteenpäin, samalla tehtiin erinäisiä ostoksia kaupasta ja käytiin laiturilla katselemassa maisemia.

Paikallinen vanhempi mestari tarjoutui viemään meidät iltapäivällä merelle veneretkelle pientä korvausta vastaan.
Kello 16 lähdettiin hiljakseen ajelemaan merelle ihmettelemään jäävuoria ja kiikaroimaan mahdollisia eläimiä. Eläimiä ei näkynyt lintuja lukuun ottamatta, mutta erikokoisia jäävuoria sitäkin enemmän ja maisemat olivat hienot vetisestä kelistä huolimatta.

Noin parin tunnin retken jälkeen nälkäinen porukka palasi kylätalolle laittamaan ruokaa ja keittiössä alkoikin melkoinen tohina ja siankyljet tirisivät pannulla. Perinteisesti kaikki söivät itsensä niin turvoksiin, että makuupaikoilla oli kysyntää.

Kohta pienen levon jälkeen vielä lettukestit, niin eiköhän näillä kaloreilla huomiseen pärjää. Aamulla retkikunta siirtyy kopterilla Tasiilaqiin jossa yritetään päästä käsiksi jonkin ravintolan herkkuihin…

– Teppo

Kuvassa: Yksi monista möhkäleistä. (Kuva: Korpi-Jaakko)

Yksi kommentti

  1. Onko jo tietoa, milloin laiva pääsee kulkemaan sinne kylään asti? Muistanko oikein, että se kulkee vain kesällä. Vai matkaako kamppeet muita reittejä eteenpäin aluksi. Ihmeellisiä maisemia. Hienoa, että pääsitte veneilemään.

    Onko siellä kylässä lapsia?
    Kotieläimiä siellä ei varmaan ole kuten vuohia tms. mistä saisi maitoa. Mielenkiintoinen paikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *