20.5.2016 / Päivä 27
16,9 km / 550,6 km yhteensä (noin 550 kilometristä)
7 legiä (a 50min)
korkeus: 4 m
sää: aamu -3°C, tyyni, pilvinen; päivä +5°C, heikko tuuli, pilvinen; alkuilta rantatontilla +6°C, heikko länsituuli, kirkastumaanpäin
sijainti: N 65,6197° W 038,6719°

Kyllä höllii

Viime syksynä kotona kahdeksasluokkalainen toisteli viikoittain: ”Kyllä höllii, kympin aamu ja 4 tuntia liikuntaa”. Lukujärjestyksessä oli parin normiliikunnan lisäksi valinnaisen pallopelikurssin tunnit. Olen viimeisen kuukauden ajan saanut toistella: ”Ysin aamu ja 8 tuntia liikuntaa, kyllä höllii”. Voisiko kestävyysliikunta-addikti enempää toivoa. Liikunta on tosin ollut nykyperuskoululaisen vihaamaa väkisinhiihtoa ja bonuksena perässä hinattavat pulkat, mutta alusta on vaihdellut kuten myös keli. Maisema ei ehkä niin paljon.

Tänään se kuitenkin loppui. Saavutimme jään reunan ja merenrannan kello kahden aikoihin iltapäivällä. Yhteistuumin otimme viimeisen pitkän askeleen jäältä kovalle maalle. Tai ei se mitään kovaa ollut. Vetistä hiesua niin, että monot kuraantuivat. Ne olivat mitättömiä askelia ihmiskunnalle, mutta valtavia harppauksia jokaiselle meistä.

Tämän päiväinen urakkamme alkoi kuuden aikaan aamulla. Olimme aikaistaneet lähtöä, jotta pääsisimme mahdollisimman pitkälle ennen kuin lumi alkaisi soseutua. Se oli hyvä valinta. Eka leki meni normisti noin 4 km vauhtia. Sitten railotiheys alkoi kasvaa siinä määrin, että eteneminen meni kiertelyksi ja kaarteluksi ja nopeus tippui alle 1 kilometriin per leki.

Alkutaipaleesta oltiin kehitytty kuitenkin sen verran, että etenimme sukset jalassa. Länsipuolen railoalueellahan alla oli jääraudat. Välillä kysäistiin satelliittipuhelimella mahdollisuutta vaihtaa noutopistettä, kun reittimme tuntui johtavan aina vain railoisemmille alueille. Pyynt ei tainnut huonon linjan vuoksi oikein mennä jakeluun, joten noutopaikka pysyi samana. Sen sijaan luurista tarjottiin päivällistä perille päästyämme. Jatkoimme siis eteenpäin ja löytyihän lopulta sitä paremmin hiihdettävää väylää.

Nyt nökötetään pienessä niemessä jäätikön reunalla. Karhuväijy pyörii ja eiköhän sen jaksa vielä vetäistä, vaikka sisäistä sotilaspoliisia en ole itsestäni ikinä saanut ulos puristettua. Vahtipaikassa ei ole moitteen sijaa. Postikorttimaisema reunavuorille, ja lahdella kelluvia jäämöhkäleitä on kiva pommittaa kivillä. Venekyyti tulee huomenna aamupäivällä.

Tervehdysviestissään Luomalan Vesa kehoitti meitä pysymään jäätiköllä, sillä siellä urbaanissa yhteisössä ei kuulemma ole mitään nähtävää. Taidan kuitenkin tulla kotiin, on jo sen verran ikävä.

– Tomi

Kuvassa: Viimeinen leiri ja vahtipaikan maisemia. Kyllä höllii.

Retkikunnalla kaikki oikein hyvin.

14 kommenttia

  1. Onnea ja kiitos siitä, että olemme saaneet olla mukana seuraamassa tätä seikkailua?Ootte sankareita kaikki!

  2. Upea suoritus.Olo saattaa olla kummalinen mun palaa esim. Tampereelle tämän päivän lämpöön.Onnea vielä paljon suorituksen johdosta, etenkin Niinalle jonka kanssa kävimme kiipeämässä Grossglocknerille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *