24.4.2018 / Päivä 0
Ehkä satunnaisia kilometrejä
0 legiä
korkeus: sama kuin eilen
sijainti: Kangerlussuaq, Grönlanti

Valmiina aloittamaan!

Toinen päivä Kangerlussuaqissa on kulunut ankaran varustesäädön parissa. Aamu alkoi vierailulla poliisin luona, joka tarkasti muun muassa retkikuntalaisten passit, satelliittilaitteet sekä ruokien kalorit (!). Onneksi kaikki oli hoidettu hyvin, joten hiihto voi alkaa suunnittellusti heti huomisaamuna. Tosin tunti suunniteltua lähtöaikaa myöhemmin, koska jäätikölle meidät kuljettava bussi ilmoitti lähtöajan lykkäytyvän kello kymmeneen.

Frida ja retkikunnan pysyli (kuva: Sanni)

Päivä on kulunut pakkaillen, tavaroita punniten ja vielä viime hetken karsintoja tehden, että ahkioiden painot saadaan lähelle suunniteltua 75 kiloa. Tähän mennessä tosin ainoastaan Nina on päässyt tavoitteeseen (toim.huom. Hah! Taitaa mennä sittenkin yli, kun korjauskamaloota jäi näemmä aiemmasta punnauksesta pois ja boksi on aika painavan tuntuinen…). Veimme myös matkatavaroita postiin lähetettäväksi lentokoneella jäätikön yli Tasiilaqiin, jossa ne odottavat meitä kuukauden päästä. Pullotimme myös bensat ja varmistimme haistellen, että kyseessä on bensa, eikä moottorinpesuaine, kuten vuoden 2016 retkikunnalla.

Grönlannin lippu ja vähän parempi drinksu paremmalla puolella raflaa (Kuvat: Sanni)

Kaikki alkaa olla nyt valmiina. Nautimme juuri viimeisen illallisen kylän grillibaarissa ja tietenkin myös jälkiruokadrinkit fine dining -puolella. Tästä on hyvä lähteä ison jään ylitykseen! Huomisaamuna se alkaa!

Terkuin,
Sanni

Muut blogikirjoitukset

Suodata ajan mukaan
Suodata aihealueen mukaan

3 ajatusta aiheesta “Valmiina aloittamaan!”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top
Evästeasetukset
Ankarat Avotunturit

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.