Lumen monet muodot

Alkuun pelotti, kohteessa sykähdytti ja jälkeenpäin pakahdutti. Ensimmäistä kertaa talvivaellusta kokeilevalle maaliskuinen viikko koskemattomalla suurtunturialueella Ruotsin Sarekissa oli rankka, mieleenpainuva, henkeäsalpaava ja ehkä jopa käänteentekevä kokemus, joka opetti paljon, paitsi tietenkin talviretkeilystä, myös itsestä ja omista rajoista. Ankarat avotunturit -johdantokurssi ja tarkkaan luettu Vaiskan kirja antoivat hyvän johdatuksen aiheeseen, mutta eivät poistaneet ennakkojännitystä ja tunnetta siitä, että olen sukeltamassa viikoksi mustaan aukkoon, jonka lopputulemasta ei ole hajuakaan.

Retkikuntamme koostui kymmenestä enemmän tai vähemmän kokeneesta eräkonkarista, jotka Korpi-Jaakko johdatti varmalla otteella läpi 115 km reitin seitsemän päivän aikana. Yövyimme teltoissa kaikkina muina öinä paitsi yhtenä, jona rakensimme retkikuntalaisille kaksi lumiluolaa, iglun ja Jaakon omaksi yksiöksi lumikuopan. Tilapäismajoitteiden kirjo tuli kropan syviä lihaksia myöten tutuksi, kun työstimme kovaa lunta yli neljä tuntia. Tämä reissun loppuvaiheen urakka osoittautui ainakin minulle viikon rankimmaksi. Takana oli kuitenkin monta päivää vaellusta avotuntureilla ja vaikka aluksi auringonpaisteessa tunsi lapsenomaista lumileikki-iloa, kääntyi se illan hämärtyessä, tuulen voimistuessa ja lumisateen tihentyessä epätoivoksi: keittimet eivät tuulessa ja tuiverruksessa toimineetkaan kuten teltassa vaan lähinnä jäätyivät ja hautautuivat lumen alle, vesiä ei saada lämpimäksi, lumiluolista loppuu happi, olen täysin kyvytön toimimaan enkä saa edes majoitteiden kynttilöitä syttymään, maailma ei ole alkuunkaan jengoillaan. Tilanne tarjosi monia oppimisen kokemuksia paitsi hätämajoittumisesta myös henkisen kantin yhteydestä verensokeriin. Toisin sanoen: syö säännöllisesti.

Sarekin maisemien kauneutta ja lumen monia muotoja ei voi sanoin kuvata, se kannattaa kokea. Etenkin laaksot jättimäisten tunturien lomassa, horisontissa siintävät vuoret, kimalteleva hanki ja ääretön valkeus piirtyivät mieleen. Sykähdyttävää oli myös kaiken koskemattomuus. Ihmisistä ei näkynyt jälkeäkään. Kirjaimellisesti: ei jälkeäkään. Luonto tarjosi meille tunnistettavaksi ainoastaan kansallispuiston vakiasukkaiden, kuten susien, ahmojen, myyrien ja riekkojen jälkiä. Mikä parasta, tämmöinen multitaskaava toimistorottakin pystyi ottamaan tilanteesta kaiken ilon irti ja nauttimaan luonnosta täysin siemauksin, sillä vaelluksilla keskittyy vain yhteen asiaan kerrallaan. On oltava täydellisen läsnä joka ikinen hetki, ja se on mieletöntä se.

Säätiloja mahtui viikkoon talvisäiden kirjo laidasta laitaan: keväisestä auringonpaisteesta paukkupakkasiin ja lumimyrskyihin. Meillä kävi ilmojen puolesta hyvä tuuri sikäli, että toisena päivänä tehty reissun rankin nousu hoitui suhteellisen tyynessä ja poutaisessa säässä. Mikäli uskaltautui yöllä teltastaan ulos, sai nauttia myös täysikuusta, tähtitaivaasta ja revontulista. Viimeistään viimeisenä yönä kaikki uskaltautuivat, sillä harjoitellaksemme pimeässä hiihtämistä lähdimme Akkajärven yli kohti Ritsemiä jo kello 01:30.

Viisasta on oppia virheistään, mutta vielä viisaampaa on oppia muiden virheistä. Tässä siis tuleville lähtijöille evääksi muutamia asioita, jotka retkikunta oppi kantapään kautta.

– Myrskytuulessa lähtee kaikki mikä ei ole kiinnitetty. Retkikunnan tappioita Akkajärven selällä olivat ainakin ruokapussi, istuinalusta ja kokonainen wc-paperirulla. (Opetus: varaa kaksi rullaa wc-paperia.)
– Kaikki jäätyy. Myös ne asiat, joita et tullut ajatelleeksi, kuten retkikumppanin parta, joka jäätyi kuoritakin kaulukseen hengityksen kosteuden pikkuhiljaa muuttuessa teräsjääksi pakkasessa. Pienessä paniikissa naamaa sulateltiin keittimen loimossa, mutta parta onneksi säilyi.
– Jos kuljetat varusteet lentokoneessa, älä pane suksipussiin ylimääräisiä asioita, kuten vaikka proteiinijuomaa. Sen peseminen nousukarvoista on hankalaa.
– Jos termospullon korkki pysyy huonosti kiinni, ei kannata havainnollistaa asiaa nostamalla täyttä termaria löysästä korkista. Saattaa tulla kuumat vedet reisille. Jos näin kuitenkin käy, kannattaa ilmoittaa heti Korpi-Jaakolle, joka osoittautui myös ammattitason ensihoitajaksi. (Toim.huom. Ei ihan, mutta sinnepäin…)
– Jos keitinlaatikko on täynnä jäätä, lunta ja kuuraa, sen saa kätevästi sulatettua kaatamalla lootaan hieman bensiiniä ja sytyttämällä. Tämä kannattaa tehdä ulkona. Liekit ovat melko näyttävät. (Toim.huom. Opas suosittelee ennemmin kuumaa vettä ja/tai mekaanista poistoa.)
– Merinovillaan kannattaa investoida.
– Kun Fjällpulkenin logoa on katsonut ahkion perässä viikon, se alkaa näyttää hieman hävyttömältä.

Korpi-Jaakolle erityiskiitokset tasokkaasta, varmasta ja kuitenkin rennosta otteesta retkikuntamme luotsaamisessa. Ryhmälle puolestaan kiitos hienosta kokemuksesta, kaikista opeista ja kokemusten jaosta, avusta ja kannustuksesta sekä ennen kaikkea hulvattomasta huumorista, tilannekomiikasta ja mainioista tarinoista. Näin jälkikäteen olen edelleen ikionnellinen vaellusviikosta. Pakahduttaapa mieltäni myös pieni ylpeys siitä, että voitin itseni ja ennakkoluuloni sekä uskalsin kokeilla jotain täysin uutta. Seuraavaksi jatkuu mieheni ympäripuhuminen seuraavalle reissulle, tosin vaikeinta siinä lienee päättää minne lähdemme 🙂

Viikon vaellusmäärät

Su 1.3. – 14,3km / 5 legiä
Ma 2.3. – 15,1km / 7 legiä
Ti 3.3. –  19,8km / 8 legiä
Ke 4.3. – 19,2km / 9 legiä
To 5.3. – 13,5km / 5,5 legiä / lumimajoitteiden rakennus
Pe 6.3. – 20,4km / 8 legiä
La 7.3. – 11,2km (matka linnuntietä Ritsemiin) / 4,5 legiä

Reitti

Ritsem – Akkajavri – Nijakskajdde – Ruohtesvagge – Guohpervagge – Skuollavaldda – Kutjaure – Akkajavri – Ritsem

Kulkemamme reitti löytyy myös täältä (http://my.yb.tl/hankalajatka/2287/)

Teksti: Tarja Virolainen
Kuvat: Jaakko ”Korpijaakko” Heikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.