Riekonmetsästäjän jäljillä

Päivä 7 (14)
Legit: 8+
Matka: 21,15 km
Sää: -5C, tuulta 8 m/s

Riekonmetsästäjän jäljillä

Päivä alkoi tuiskulla ja telttan ympäri olikin kerääntynyt lunta. Eka legi oli täydessä umpihangessa kahlaamista, raskasta puuhaa. Päivän mittaan pääsin avoimille alueille ja siellä suksi jopa pysyi näkyvillä ja matka eteni! Iltapäivästä tulikin väistämättömiä koivikoilta vastaan ja juuri ennen niitä yhtäkkiä sukset kantoi – kelkkauraa! Se meni jotenkuten oikeeseen suuntaan ja päätin seurata. Ilmeni, että se oli riekonmetsästäjän uraa, joka kiemurteli, mutta suunnilleen oikeeseen suuntaan. Vaikka olikin tuiskunnut kiinni tämä oli tässäv aiheessa päivää oikein mieluisaa kun ei tarvinnut pelätä, että milloin mennään polvia myöten. Paitsi jos eksyi urasta, niin huomasi kyllä. Oli mielekästä katsoa ansojen sijainteja ja tekotapa ohihiihtäessä. Parissa oli saalis. Olisi riekonpaisti kyllä maistunut, ja jos metsästäjä olisi tullut ohi olisin varmasti vaihtanut jotain hienoon paistiin.

Täytyy sanoa, että on niillä työtä noittenkin kanssa. Kyllä siinä urakkaa on, ansoja tarkastettava ja pitkä lenkki ajettavaa. Tänään sai avata seuraavan viikon ruoat, Jaakon kehotuksesta jätin yllätykseksi mitä kaikkee se oli pakanut. Täältä löytyy vaikka mitä herkkuja! Eniten ilahdutti kuivaliha ja pieni purkki persikoita.

Päivä 8
Legit: 10
Matka: 20,7 km (16 km umpihangessa, 3,5 km uraa pitkin, uran avaamista huomista varten)
Sää: lumisadetta ja -3 C

Lumisadetta! Sen piti loppua jo. Nooh, ei voi mitään, matka jatkuu. Tänään olikin eilistä syvempää päivää, vaikka kuinka koitti välttää koivikoita, niin silti sukset ui syvällä ja ahkio muuttui lumiauraksi. Vähän siirtelyä ja  parin metrin jälkeen taas kallellaan ja lunta auraamassa. Pitää laittaa kotona renkaisiin lisää painoa, jatkuvaa ylämäkeä täällä. Tänään lumet oli kerääntynyt pienessa tuulessa kaikkiin pienempiin aukkoihinkin. Luulen kokonaisuudessaan, että sain kunnolla hiihtää tänään noin puoli kilsa. Loppupätkä oli ihan mahdoton ja otin mielellään parin kilsan lisäpätkän tietä pitkin, jotta vähän helpommalla pääsisi.

Päivän päätteeksi laskin Kalmankaltion tuvalle. Oli jyrkkä rinne ja ahkio muutaman kerran nurin ja mieskin pariin otteeseen. Totesin, että ihan sumpussa olen ja vaikka teki pitkän päivän jälkeen mieli levätä, lähdin vielä avaamaan uraa pahimpiin paikkoihin huomista varten. Pisin päivä tähän asti. Noh kamat kuivuu ja joesta tuoretta vettä. Vähän pesuunkin – piristää mieltä. Jaakon kanssa vähän palaveria olosuhteista ja etenemisesta ja katsotiin reittiä läpi uudestaan. Hyvä kun on tukea. Kalmankaltion tupa oli kuulemma vainajien väliasema kun postimies toi kuolleet tuntureista. Jotkut sanoo että täällä kummittelee… Nyt on joku eteisessä, kirjoittaminen saa jatkua toista kertaa…

– Thomas

Retkikunnan viimeisimmän leiripaikan löydät täältä.