Ankarat avotunturit on palannut juurilleen, kun tänä keväänä päästiin tauon jälkeen hiihtämään Sarekin jylhässä maastossa. Päästetään ääneen reissussa mukana ollut Eetu. Kiitokset Eetulle reissupäiväkirjan jakamisesta ja koko rytmiryhmälle hiihtovaelluksesta! Tavataan tunturissa!
Reissupäiväkirjan merkintöjä, Sarek 6.3.-12.3.2022
Sarek. Tuo myyttiseltä kuulostava nimi on aina tuonut mieleeni laajat lumikentät, teräväpiirteiset huiput ja paikoin myrskylukemissa puhaltavat tuulet. Halu nähdä pohjolan vuoristoisempia paikkoja sai minut suuntaamaan sukset Suomen rajojen ulkopuolelle talvella -22. Sarekin luonteen ja maineen vuoksi tämä ensikosketus hiihdettäisiin porukan tuomassa turvassa. Ryhmässä hiihtely tarjoaisi myös mahdollisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja luoda kontakteja myös tulevia reissuja silmällä pitäen. Avotunturien julkaistessa talven ohjelmistonsa ei mennyt kauaa, kun olin jo naksutellut itseni mukaan reissuun.
Päivä 1. Ryhmä kohtasi toisensa Ritsemin sataman parkkipaikalla. Lähtijöitä oli mukavat 10 henkeä opas mukaan lukien. Varusteiden pakkaamisen jälkeen suksille päästiin puolipilvisessä säässä. Ensimmäisen päivän hiihto Áhkkájärven yli Áhkkán juurelle sujui kevein potkuin alkaneesta reissusta kummunneen innon siivittämänä.
Päivä 2. Starttasimme nollan paikkeilla lumipyryn saattelemana. Erinomaisen alkulämmön aamutuimaan tarjoili mäki, joka nousi melkein kirjaimellisesti pystyyn ensimmäisen legin lopuksi. Vaihtoehtojen puuttuessa hartialukot päälle, luotto skinien pitoon ja punttaus pulkka perässä tuoreen lumen naamioimaan jäiseen jyrkkään. On erityisen hienoa, miten samoista asioista kiinnostuneet ventovieraat muodostavat yhteishenkeä uhkuvan ryhmän lyhyessä ajassa. Toisiamme auttamalla kaikki päivän koitokset kiivettiin puhtain paperein.
Ylänköä kohti noustessa maastonmuodot hävisivät melkein kokonaan. Olisi kyllä minun ”Aku Ankan tuurilleni” sopivaa, että olen repinyt itseni ja romuni pohjolan perukoille vuoria katsomaan, vain hiihtääkseni nollanäkyvyydessä. Korkeammalla Nijákia lähestyessämme sää pakastui, lumisade taukosi ja näkyvyys alkoi parantua. Oli kuin esirippu olisi noussut ja maisema, jota olin toivonut, aukeni hiljalleen silmieni edessä. Juuri tällaista olin tullut tänne katsomaan ja vietinkin iltasella tovin kameran kanssa ympäri leiriä juosten. Nukkumaan käytiin pilvenhaituvien sivellessä ympäröiviä huippuja.
Päivä 3. Suksille päästiin kirkkaassa säässä ja Niják ohitettiin auringon kurkkiessa pilvien takaa. Ruohtesvaggen pohjia edetessä pilvet kuitenkin peittivät vieressä kohoavat seinät jälleen. Tällä välillä sattui myös reissun väkevin luonnonilmiö, kun voimakkain kuulemani ”humpsahdus” kiiri lumikantta ukkosen jyrähdyksen tavoin. Vaistomaisesti alkoi katselemaan laaksoa reunustavia seiniä, josko sitä tavaraa alkaisi tulemaan. Mitään ei kuitenkaan liikkunut tällä kerralla. Leirin pystytimme lähelle Mikkastugania, josta ei kyllä iltasella vielä saanut mitään näköhavaintoa.
Päivä 4. Aurinkoa ja pakkasta! Oli kuin leiri olisi yön aikana siirtynyt kokonaan toisaalle, sen verran erilaiselta maisema näytti ilman pilviverhoja. Ympärillä olevat huiput loistivat aamuauringossa, ja telttaparini innostui lennättämään droneaankin aamutoimien lomassa. Letkamme koukkasi länteen alkaen myötäillä Guohpervaggea ja rinteestä aukesi huikea näköala molempiin suuntiin. Tässä olisi voinut viettää hyvänkin tovin kuvatessa ja ihan vain auringosta nauttiessa. Kävi loistava tuuri, että reissun ehdottomasti hienoimpia maisemia sisältävät legit saatiin hiihtää tällaisessa kelissä. Puolen päivän paikkeilla laaksossa nousi reipas puhuri, joka yhdessä pakkasen kanssa meni kyllä luihin saakka. On hauskaa, miten jäätävä tuuli luo todella motivoituneita hiihtäjiä. Tauot eivät kyllä venyneet sekuntiakaan. Päivä päätettiin hiihtämällä upeassa auringonlaskussa leveää jokilaaksoa, tuulen kuljettaessa lunta pitkin aavaa.
Päivä 5. Suksien pilviseen keliin. Päivän hiihdot jäivät lyhyiksi, koska tarkoituksena oli kaivaa lumiluola halukkaille. Pilvet ja valo saivat maastonmuodot paikoin sulautumaan toisiinsa, mutta niin vain letkamme navigoi onnistuneita reittejä kohteeseen Sarekin rajoille. Ilta kului lumiluolaa askarrellessa, jutellessa ja olosta nauttiessa. Innostuttiinpa sitä myös pulkkamäkeen. Iso kiitos tässä yhteydessä nokkamies Thomakselle, joka ympäröivästä maastosta esimerkkejä käyttäen puhui lumiturvallisuudesta, ei pelkästään luolan kaivuun ohessa, vaan koko reissun aikana. Iltapuulle käydessä kolme retkeläistä suuntasi unille lumiseen kommuuniinsa. Aamulla haastatellessa oli uni maistunut ja luolassa rauhallista.
Päivä 6. Suunta kohti Áhkkájärveä. Pilvistä, mutta valoisaa hiihtosäätä. Päivässä tulisi olemaan selkeää seikkailun tuntua. Eteneminen tapahtui reippaasti plussan puolella, ja maastossa näkyikin merkkejä edellisten päivien vesisateesta. Sukset keräsivät lunta hyvällä ruokahalulla, ja omat lankut painoivat eräälle tauolle pysähtyessä ainakin viitisen kiloa kappale. Oman hienoutensa päivään toi tihenevät koivikot ja reitit, joissa jyrkkyyden takia piti ottaa sukset pois ja taluttaa ahkiot alas paikoin haaroihin saakka yltävässä hangessa. Illan leiristä avautui näkymä Áhkkálle koko komeudessaan ja tätä näkymää tuli tuijoteltua pitkä tovi, kuin hyvästejä jättäen. Iltakuuntelu päättyi kutsuun pieneen kokoontumiseen saman katon alle. Allekirjoittanut kaivoikin ruokasäkistään viikon hiihdetyn ja melkoisen pahoinpidellyn näköisen mutakakkulaatikon, jonka sisältö osoittautui oikein kelvolliseksi tuotteeksi. Kakun ja toisen telttakunnan tuomien poppareiden voimalla ilta kului mukavasti jutellessa vaeltamisesta, varusteista, maailmantilasta ja ihan vain elämästä.
Päivä 7. Rentoja potkuja kohti Ritsemiä. Nautiskeltiin kirkkaalta taivaalta paahtavasta auringosta. Allekirjoittaneella alkaa tätä kirjoittaessa puna juuri tasoittua naamalta. Ensimmäisellä legillä järven suunnille laskiessa nähtiin oiva mäkihyppysuoritus. Erään ryhmäläisen pitkä lasku osui hyppyrimäiseen kumpareeseen sellaisella vauhdilla, että sekä mies että pulkka ottivat ilmaa hyvällä lentoajalla. Alastulosta olisi mäkikotkatkin kateellisia ja suoritus sai ansaitsemansa aplodit. Harmitti todella, ettei ollut videota päällä! Järveä ylittäessä ei kiirehditty, mutta siitä huolimatta hiihto läheni loppuaan. Iloisen jutustelun täyttämää matkaa olisi voinut jatkaa vielä parillakin legillä! Ritsemissä huollettiin kamat melkeinpä t-paita kelissä kevätauringon paistaessa ja tuulen ollessa nollassa. Pakkausoperaation jälkeen suunnattiin päätöslounaalle ja viikon vaellus takamaiden sydämessä oli tullut päätökseensä.
No mutta mitä Sarekissa vietetty viikko sitten antoi ihmiselle? Ainakin totaalisen irtautumisen arjesta ja sen kiireistä. Kosketuksen vuoristo-oloihin ja vaikuttaviin maisemiin. Vaihtelevaa säätä lämpötilan ollessa kaikkea +5 ja -10 väliltä. Kullan kallista oppia seudusta ja sen olosuhteista. Turvallisuuskoulutusta. Uusia ystäviä, joiden kanssa turista tulevista suunnitelmista. Sanoisin, että kaikki reissulle asettamani tavoitteet täyttyivät ja oli mahtavaa saada hiihtää osana näin hienoa porukkaa. Juuri yhdessä tekeminen, yhteiset kokemukset, ilo ja positiivinen henki petaavat tälle reissulle erityisen paikan muistoissani.
-Eetu
