Päivä 1
4.5.2015
Sijainti: N 64,51414° W 015,36711°
Kuljettu matka: 3,2km (ja kävelyt päälle)
Korkeus: 590m
Legit: 2 (+3h jumppaamista)
Sää: -2°C, tuulinen (16-24m/s, puuskat ajoittain kovempia), aurinkoinen

Aamu koitti kauniina, mutta tuulisena. Hyvin nukutun yön jälkeen söimme maittavan aamiaisen majatalon uudessa päärakennuksessa ihastellen Hoffelsjökull-jäätikölle avautuvaa maisemaa. Aamiaisen jälkeen pakksimme ja säädimme kamojamme taas keran ja lopulta nostimme ne kahden jeepin kyytiin: takakontteihin, penkeille, syleihin, katoille, minne suinkin mahtui.

15km ajomatka solaan kesti 2,5h. Kuljettajamme olivat käymässä solassa ensimmäistä kertaa tällä kaudella ja ḱoska tietä ei oltu vielä korjattu (joka keväinen projekti), jouduttiin reittiä välillä etsimään tosissaan sulamisvesiuomien ja lohkareiden seasta. Paikalliset rattimiehet pääsivät näyttämään taitojaan ja reitti löytyi, mutta valitettavasti lumi tukki tien lopulta, emmekä päässeet autoilla aivan solaan saakka.

Autokyytiä seurasi mukava alkulämmittely: kannoimme tavaramme 75 vertikaalimetriä ylös solaan. Lunta ei ollut kuin se yksi ainoa laikku kapealla tiellä, joten ahkion vetämisestä oli turha haaveilla ja reilu 50kg varusteita per henkilö kannettiin hartiavoimin ylös.

Solassa meitä tervehti aikamoinen tuuli. Eero mittaili keskituulen vaihtelevan 16-24m/s välillä, puuskien ollessa välillä niin kovia, ettei pystyssä meinannut pysyä.

Lounaan jälkeen jumppasimme tavaramme vielä alas jääikölle (olisiko sellainen reilut 100m alaspäin?), jonne johti onneksi hartioita ja nillkoja säästävä lumilaikkujen ketju. Säädimme ja pakkasimme kamamme vielä kerran ja jäätikön reunan sondailun jälkeen olimme vihdoin sukset jalassa Euroopan suurimmalla jäätiköllä!

Jäätiköllä aiempi vastatuuli vaihtui sivutuuleksi ja jäätikköä reunustavat vuoret syövät siitä onneksi pahimman terän, mutta kyllä puuskat edelleen heiluttavat sekä miehiä että telttoja.

Koska päivä oli ollut raskas ja aikaavievä hiihdimme vain kaksi legiä kohtalaiseksi katsomaamme leiripaikkaan ja pystytimme lumilinnamme ja telttamme jylhän reunavuoren kupeeseen. Tuuli hyökii kovina puuskina alas jyrkänteeltä ja paukuttaa telttoja, mutta mikäpä täällä on ollessa.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

(Valitettavasti tälle päivälle ei ole blogi-kuvaa, ehkä huomenna.)

– Korpi-Jaakko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *