Sarek ja lumen monet muodot
Lumen monet muodot Alkuun pelotti, kohteessa sykähdytti ja jälkeenpäin pakahdutti. Ensimmäistä kertaa talvivaellusta kokeilevalle maaliskuinen viikko koskemattomalla suurtunturialueella Ruotsin Sarekissa oli rankka, mieleenpainuva, henkeäsalpaava ja ehkä jopa käänteentekevä kokemus, joka opetti paljon, paitsi tietenkin talviretkeilystä, myös itsestä ja omista rajoista. Ankarat avotunturit -johdantokurssi ja tarkkaan luettu Vaiskan kirja antoivat hyvän johdatuksen aiheeseen, mutta eivät poistaneet ennakkojännitystä ja tunnetta siitä, että olen sukeltamassa viikoksi mustaan aukkoon, jonka lopputulemasta ei ole hajuakaan. Retkikuntamme koostui kymmenestä enemmän tai vähemmän kokeneesta eräkonkarista, jotka Korpi-Jaakko johdatti varmalla otteella läpi 115 km reitin seitsemän päivän aikana. Yövyimme teltoissa kaikkina muina öinä paitsi yhtenä, jona rakensimme retkikuntalaisille kaksi lumiluolaa, iglun ja Jaakon omaksi yksiöksi lumikuopan. Tilapäismajoitteiden kirjo tuli kropan syviä lihaksia myöten tutuksi, kun työstimme kovaa lunta yli neljä tuntia. Tämä reissun loppuvaiheen urakka osoittautui ainakin minulle viikon rankimmaksi. Takana oli kuitenkin monta päivää vaellusta avotuntureilla ja vaikka aluksi auringonpaisteessa tunsi lapsenomaista lumileikki-iloa, kääntyi se illan hämärtyessä, tuulen voimistuessa ja lumisateen tihentyessä epätoivoksi: keittimet eivät tuulessa ja tuiverruksessa toimineetkaan kuten
