”Tee parhaasi, seuraa tilannetta, korjaa virheesi”
Matka ei taittunut lounaan jälkeen niin kuin aiempina päivinä. Suksi ei luista, pulkka painaa. Tuntuu kuin voimat olisivat hävinneet. Mutta eteenpäin mennään, hän oli päättänyt. Nyt ei vaivata muita. Kyllä tämä menee ohi, kun tauolla nappaa muutaman suklaapalan ja vettä. Edessä siintää loiva ylämäki ja tauko on pian, hiki valuu, aurinko paistaa. Tauolla ei tee mieli ruokaa, mutta kyllähän sitä vesihörpylläkin pärjää. Muu porukka juttelee, mutta yksi ei osallistu keskusteluun. Kuuluu käsky jatkaa matkaa. Ylämäki lähestyy tasaisesti, kunnes jalat meinaavat pettää. Huippaa, hikoiluttaa. Hiihtäjä kaatuu polvilleen maahan.
Mistä on kyse?
Retkuilijan fyysiset toimintahäiriöt, niiden ennakointi ja jälkihoito olivat Orivedellä pidetyn ”Arktisen retkikunnan lääkintähuolto” -erikoiskurssin aiheita. Lääkäri, LT Heikki Karinen avasi kurssilaisille miten kaukana ABC:n valotorneista toimitaan ja alleviivasi vahvasti riskianalyysin tarpeellisuutta sekä oman järjen käyttöä. Kun tavarat vedetään pulkassa tai kannetaan rinkassa, on lääkintähuoltokin mietittävä huolellisesti läpi: mihin kaikkeen voidaan ja on kannattavaa varautua? Apu ei tule minuuteissa, mutta mukaan ei voi silti ottaa kaikkea mahdollista. Vaikka omia reissuja valmistellessa lääkelista on ollut paksumpi läjä paperia kuin Suomen Laki, niin loppujen lopuksi mukaan on lähtenyt vain kompakti pakkaus sidetarpeita ja troppeja.
Sairastumisen ja loukkaantumisen lisäksi inhimillisen erehdyksen mahdollisuus on aina. Huonot yöunet, matkan tuoma rasitus tai puhdas ajattelemattomuus voivat aiheuttaa ”eihän kukaan nyt noin tee”-asioiden realisoitumisen. Eihän kukaan ota kylmästä metallista paljain käsin kiinni… Eihän? Eihän kukaan käsittele kattilallista kuumaa vettä huolimattomasti… Eihän? Näiden lisäksi mitättömältä tuntuvat asiat, kuten kevyesti hiertävä mono tai pieni haava, voivat johtaa jopa evakuointiin. Kamppeiden huolellinen sisäänajo ja rutiinit auttavat, mutta silti tulee pitää tuntosarvet herkkinä. Kun itse tiedostaa jonkin tapahtumaketjun (huono fiilis, hiertäminen, kylmettyminen…) alkaneen, pitää pyrkiä muuttamaan tilannetta ja tuoda asia myös muiden tietoisuuteen.
Toistaiseksi itsellä sekä reissukavereilla on kaikki mennyt hyvin. Toki buranaa on napsittu ja rakkoja paikkailtu, mutta matkaa on päästy jatkamaan ja kotiin on palattu fyysisesti ja psyykkisesti yhtenä kappaleena. Toivottavasti näin on tulevaisuudessakin ja vältyn EA-taitojen ja -laukun käyttämiseltä. Mieluummin tuijotan samoja (joskus ärsyttäviä) naamoja maalissa kuin vilkutan kopterille puolessa välissä matkaa. Tietoa on hyvä silti olla. Onnettomuus tai sairastuminen ei riipu muiden tiedon tasosta.
Ps. Kannattaa tutustua LT Heikki Karisen ”Kaukomatkailijan lääkintähuolto ja ensiapu” –opukseen, josta otsake on mukailtu sekä ”Acute mountain sickness” –väitöskirjaan.
Pps. Liika kuumuus kylmässä, hassuja paikkoja nuo arktiset lakeudet.
Teksti: Nina Teirasvuo
Kuvat: Jaakko ”Korpijaakko” Heikka
