Päivä 11

WP_20150514_00514.5.2015

Sijainti: Reykjavik

Matka: Viisi tuntia autossa

Legit: Viisi tuntia autossa

Sää: Ei kiinnosta enää niin paljon kuin menneinä päivinä, mutta maisemia ei paljoa näkynyt

Retkikunta heräsi reissun viimeiseen aamuun raukeana Jökulheimarin tuvassa. Neljän seinän ja kovan katon suojissa kova etelätuuli ei paljoa haitannut eikä kptis tarvinnut kaivaa esiin hangesta. Edellispäivän hiihtoponnistus taisi painaa itse kunkin pohkeissa ja annos aurinkoa alamäessä piti huolen siitä, että botoxia ei tarvittu huulten saamiseksi edustuskuntoon. Muu osa kasvoista olikin sitten aika kelvottomassa  kunnossa.

Nälkä ajoi kuitenkin arktiset vaeltajat makuupusseistaan ja aamiaisen päälle ehdimme juuri parahiksi pakata kamppeemme ennen kuin tuttu kuski jyristi paikalle elämää suuremmalla Sprinterillä (kuvassa). Siinä oli Mersun mallia!

Matka halki lumisen ylämaan taittui suljetuista teistä ja liikennekiellosta huolimatta luotettavasti noin 20km/h vauhtia kunnes saavuttiin pinnoitetun tien ja hampurilaisten maailmaan. Senkin jälkeen ajettavaa riitti vielä, mutta pian asiat alkoivat sujua pelottavan nopeasti ja tuttu rutiini rikkoutui: ruokakauppa, autoja, muita ihmisiä, suihku ja sen sellaista. Hiihtovaeltajaa melkein harmitti, tai ainakin ahdisti vähäsen.

Iltasella nautittiin muutamat urheilujuomat ja käytiin ponnistamassa aasialaisravintolan kuuden ruaokalajin menu. Kukkuralliset lautaselliset kaikenlaisia herkkuja saivat yleisen hyväksynnän ja täyttivät vatsan. Herkullista, muttei kuitenkaan sovi hiihtovaeltajalle: Tuollaisen setin perään ei enää hiihto kulkisi, mutta onneksi ei tarvitse enää hiihtäkään. Huomisen ohjelmassa on todennäköisesti Bluelagoonin altaissa lillumista, joten jos näette uimalan web-kamerassa karvaisia maitovalaita botox-huulineen, tiedätte kenet olette bonganneet…

Koko retkikunta kiittää kaikkia blogia seuranneita ja harmittelee rikkoutunutta kommentointia. Onneksi saimme sentään viimeisten päiviemme piristykseksi jokusen kommentin. Päivittäinen blogaaminen päättynee tähän, mutta jonkinlaista koostetta, tai ainakin kuvia, on vielä luvassa myöhemmin.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Ikkunan takana meluaa Reykjavikin yö ja jäätiköt hiljenevät, mutta vain hetkeksi.

– Korpi-Jaakko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *