Päivä 14
15.4.2015
Sijainti: N78,77520 E016,71375
Kuljettu matka: 9,7 km
Sää: 0 C, etelätuulta 8 m/s

Aamulla teimme yhteisretken eilen löytämällemme jääluolalle. Vaikka olin luolassa jo kolmatta kertaa, riitti paikassa edelleen ihmeteltävää. Alun syvän sininen jää imaisee kulkijan sisuksiin kuin valaan kitaan. Jään muodot ja luolaan siroava valo ovat käsittämättömän kaunista. Peremmällä jäästä törröttää monen kokoista kiven murkulaa. Luolassa on useampi sali, joissa katto kohoaa korkeuksiin kuin katedraalissa. Pohjalla mutkitteleva uoma on enimmäkseen helppokulkuinen. Lopussa pitää hieman kiivetä jäälohkareita pitkin päästäkseen takaisin maan pinnalle.

Puolelta päivin sitten takaisin sorvin ääreen. Korpijaakko arvioi, että riittää hiihtää Ragnarbreenin yläpäähän, josta olisi huomenna sopiva matka Pyramideniin. Matkaa oli alle kympin, mutta se oli nousua. Lisäksi sattui takkalakeli ja kohtalainen vastatuuli. Tokalla legillä törmäsimme samaiseen sulamisvirran uomaan, jota olimme tutkineet alempana. Löysimme kantavan jääsillan, joten ei tarvinnut käyttää ahkioita uoman pohjalla, mikä oli tuossa kohtaa 10 metrin syvyydellä. Riitti, että ahkiot riuhtaistiin jyrkän, mutta matalan moreenipenkan ylitse.

Lounaan jälkeen aloimme lähestyä nimetöntä jäätikön haaraa, jota Vaiska nimittää reitin v-mäisimmäksi mäeksi. Nousukarvat veti jäähän ja pito alkoi loppua jo loivassa rinteessä. Loppujyrkkä oli vedettävä siksakkia. Osa katsoi helpommaksi ottaa sukset jalasta ja nousta suorinta reittiä. Itselläni on hiihto tökkinyt jo pari päivää ja loppu meni Siripirin voimin. Mäen päällä oli voittajafiilis ensimmäistä kertaa reissussa.

Teltat pystytettiin jälleen tiiviiiseen muodostelmaan, jotta karhuhälyn lanka riittää leirin ympärin. Paikka on tuulinen, mutta näkymä Tarantellalle ja alas vuonolle ovat hulppeat. Nyt ruuan kimppuun. Syömme Jarkon kanssa couscousia ja kanaa. Punaviinijauhe kruunaa aterian.

Retkikunnalla kaikki hyvin. Kiitokset viesteistä ja terveisiä kotiin!

– Marko

3 Kommenttia

  1. Punaviinijauhe aiheutti spontaania googlettelua työpaikan aamukahveilla. Antti-veljelle terkkuja! 🙂

  2. Billefjordin alueella liikkuu 2 eri karhuemoa pentuineen. Sysselman on mm. kehottanut välttämään Billefjordin jäällä liikkumista. Olkaahan varovaisia!

    Terv. Maija ja Eero

    PS. Terveisiä koko retkikunnalle, nauttikaa loppuun asti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *