26.4.2019 / Päivä +210 legiä loungea
sää: ei merkittäviä havaintoja
sijainti: SAS Lounge, Gardermoen, Oslo

Lentokenttäkuolema

Retkikuntahan palasi sivistyksen pariin keskiviikkona. Pehmeän paluun jälkeen arki alkoi heti nakertaa hiihtäjien hyvin levänneitä sieluja: SAS:n lentäjät uhkasivat perjantaina alkavalla lakolla, joka saattaisi siirtää retkikunnan paluun hamaan tulevaisuuteen. Tai ainakin ensi viikkoon. Retkiruokaa oli kyllä jäljellä aika hyvin (allekirjoittaneella ennätyksellisesti kai reiluksi neljäksi hiihtopäiväksi), bensaa oli varastolla ja teltat olivat edelleen asuinkelpoisessa kunnossa. Mutta jotenkin kotiinpaluu houkutti extra-telttailua enemmän.

Niinpä retkikunta vaihtoi torstaina mukavan perjantaisen iltapäivälennon ja säädylliset vaihdot 02:25 yölentoon ja kymmenen tunnin lentokenttäkuolemaan. (Nopeana miehenä Keijo buukkasi itsensä jo torstain lennolle ja lienee tätä kirjoittaessa jo kotona.) Muutoin torstain ohjelmassa oli varusteiden huoltoa ja pakkaamista, museokäyntejä, kahvilakäyntejä, shoppailua sekä sauna ja päivällinen. Eli sellaista kaupunkielämään totuttelua. Yöunet jäivät noin tuntiin taksin kaartaessa varaston pihaan puoliltaöin, mutta uhraus kannatti, sillä yölento toi meidät Osloon. Iltapäivälentoa ei nimittäin olisi ollutkaan!

Gardermoen-kentällä oli sitten luvassa kymmenen tunnin lentokenttäkuolema, jota helpottaakseen osa retkikuntaa karkasi käymään Oslon keskustassa, osan tyytyessä loungessa istumiseen ja terminaalin käytävien kuluttamiseen. Aika kului molemilla tavoilla ja kaikki olivat varmasti hyvin kiitollisia Plus-luokan lippuihin kuuluvasta lounge-palvelusta!

Tässä vaiheessa olo alkaa olla aika matkustanut, mutta myös myhäilevän tyytyväinen ja syvästi kiitollinen: 19 päivää upean arktisen luonnon keskellä. 303 kilometriä ja rapiat 6000 vertikaalimetriä (ja useampi uintiliike!) lihasvoimin. Kolme huippua. Vuoria, vuonoja ja valtavia jäätiköitä. Peuroja, kiirunoita, naaleja, hylkeitä – ja vielä ne jääkarhutkin! Aikamoinen reissu kaiken kaikkiaan. 🙂

Ihan kohtsillään on alkamassa viimeinen legi kotimaan kamaralle, joten säännölliset päivitykset päättyvät tähän.

Lopuksi haluan kiittää kerrassaan erinomaista ja suorituskykyistä retkikuntaa, viestimiestämme Matiasta sekä kaikkia teitä lukijoita ja erityisesti kaikkia blogiin kommentoineita!

Hyvää kevättä kaikille!

(Tosin ei meidän talvi vielä tähän lopu, noin viikon päästä suunnataan sukset Islantiin ja Vatnajökull-jäätikölle! Blogipäivityksiä on luvassa sieltäkin.)

Kuvassa: Viimeinen lähtö Longyearbyenistä hetkeen (SAS:n siivillä). (kuva Korpi-Jaakko)

– Korpi-Jaakko

3 Kommenttia

  1. Väki Suomessa, matkatavarat Oslossa, tulevat varmaan lakon päätyttyä.
    Kiitos minultakin kaikille viesteistä ja kannustuksista jotka saatii aina oltakuuntelujen aikaan.
    -Otso

  2. Kaikki turvallisesti perjantaina suomessa ja tänään lauantaina ainakin mun matkatavarat saapuneet suomeen saas nähdä koska ovat kotona ( lähes kaikkien jäi Osloon).
    Kiitos munkin puolesta kaikille blogikommenteista ja kannustuksista, oli mukava kuunnella niitä reissun iltakuunteluissa.

    – Otso

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *