10.5.2022 / Päivä 17 26,2 km (yht. 313,7 km) 9 legiä (a 50min) korkeus: 2485 m sää: aamu -15C, 10m/s länsituuli ja lumituiskua, pilvistä; päivä -15C, 6-7m/s länsituuli, puolipilvistä; ilta -17C ja kiristyy, heikko länsituulen henkäys, puolipilvistä sijainti: N 66,387297° W 043,675543° seuraa: http://share.garmin.com/avotunturit Lakipiste ja retkikunnan muut jäsenet Ette ehkä arvaisi, mutta täällä jäätiköllä liikkuu muitakin kuin kuusi vahvaa vetojuhtaa, eksynyt hanhi ja satunnaiset vastaantulevat tutkijat. Mutta aloitetaan ensin aa:sta ja palataan niihin muihin myöhemmin... Eli aamulla emme heränneet herätyskelloon, vaan hieman myöhässä tuulessa läpsyvään telttakankaaseen kohtalaisen kuuraisessa teltassa. Siis tuulista ja kylmää. Ja lisäksi ulkona myös tuiskusi aikalailla. Onneksi ei sentään teltan sisäll ä, vaikka sisäteltan katosta kuurahiutaleita leijailikin. Mutta koska tuuli oli myötäinen eikä mahdottoman kova ja suunnitelmana on hiihtää, niin hiihtämään lähdettiin. Hiihtopäivästä tulikin aika mainio: Vaikkei alusta ollutkaan paras mahdollinen eikä luisto eilisen veroinen, puski takatuuli karavaaniamme mukavasti eteenpäin ja kilometrejä kertyi. Aamupäivän saimme vuorohiihdon lisäksi nauttia upeista haloilmiöistä, joita taivaalla kieppuvat jääkiteet loivat auringon ympärille. Eikä lumituiskukaan haitannut hiihtäessä kun piti lasit silmillä, hupun päässä ja selän tuuleen. Kyllä oli kaunista! (Bongareille tiedoksi, että havaittiin ainakin 22 asteen rengas, yläsivuava kaari, sivuauringot, osittainen horisonttirengas, toinen 120 asteen sivuaurinko ja osittainen 44 asteen rengas... Vai mikä se onkaan, pitäisi olla joku halo-opas mukana ladattuna puhelimeen. Ja ehkä siellä oli välillä muutakin.) Hyvin kulkene en hiihdon ansiosta saavutimme, ja sivuutimmekin, päivän viimeisellä legillä toisen reissun harvoista välietapeista eli reittimme korkeimman pisteen. Tämä lakipiste noin 2500 metrissä ei ole mikään varsinainen huippu vaan se kohta, jossa ylitämme ice dividen eli jäätikön todelliselta huipulta (Summit) etelähuipulle johtavan tuhatkunta kilometriä pitkän silmälle huomaamattoman harjanteen. Tälle harjanteella laskeutuessaan lumihiutale voi päättää haluaako se sukupolvien päästä päätyä vetenä itärannikon vai länsirannikon vuonoihin. Meillä tavoitteena on itärannikko - ja toivottavasti saavutamme sen päivien eikä vuosituhansien kuluessa. Suunta meillä on ainakin oikea ja leiri on nyt alamäen puolella. Tosin mitään alamäkeä ei tietenkään huomaa ja viimeiset pari legiä tuntuivatkin väsyneissä reississä ihan ylämäeltä. Niin, ne retkikunnan muut jäsenet... Kapteenin olemme jo maininneetkin. Monille hiihtovaeltajille tuttu Kapteeni Morgan on käynyt usein lämmittelemässä leirimme teltoissa. Epäilen, että kapteeni on siirtynyt trooppisilta vesiltä eläkepäivien viettoon tänne arktisille alueille - ehkä lain kouraa pakoon? Kapteenia kai nolottaa toistuvasti vierailla teltoissamme, koska hän käyttää erilaisia valeasuja: välillä harteilla on limonadipullon vihreä viitta, välillä rintaa koristaa appelsiinimehupullon etiketti. Mutta kyllä me kapteenin tunnistamme ja hän on toki aina tervetullut! Viimeisen päälle herrasmiehenä kapteeni ei koskaan jää yökylään kyselemään ylimääräistä makuupussia, vaan poistuu omille teilleen viimeistään kun keitin sammutetaan ja kylmyys hiipii telttaan. Eilen allekirjoittanut puolestaan löysi ahkiostaan salamatkustajan! Pieni ovela irlantilainen yritti matkustaa pummilla jäätikön yli. Ehkä hän oli käynyt uudella mantereella sukuloimassa ja matkakassansa hukattuaan (juotuaan...) koetti pääst ä jäniksenä takaisin kotiin Irlantiin. Suunta olisi ainakin suunnilleen oikea? Mutta täällä ei saa mitään ilmaiseksi ja kaikille löytyy kyllä jokin homma hoidettavaksi! Nuori Jameson sai hommakseen päiväkahvitarjoilun kehittämisen ja onnistui siinä ainakin eilen niin hyvin, että saa toistaiseksi matkustaa ahkiossani, kunhan parempi kahvitarjoilu pelaa aina tarvittaessa... Merike puolestaan on osaltaan onnellisesti naimisissa ja pyrkii siksikin välttelemään tuollaista arveluttavaa miesseuraa. Meriken ahkiosta Ikean Frakta-kassista löytyy sen sijaan Mustikkakeittovauva. Tämä potra pikkuinen painoi lähtiessämme tasan 3 kiloa, mutta on laihtunut huolestuttavasti matkan aikana, noin 100 grammaa päivässä. Emme ole ihan varmoja selviääkö pieni Blåbär S. Ekström-Remes itärannikolle asti, mutta toivomme sitä kovasti. Mustikkasoppa kun on Merikelle kaikki kaikessa. Mutta nyt on tarinoimisen sijaan aika nauttia pottumuussia ja jauheli haa voikastikkeella. Ja sitten vetäytyä makuupussiin. Parempi syödä hyvin, että pysyy lämpimänä. Sääennuste kun lupaa yöksi alle -30C lämpötiloja! - Korpi-Jaakko Kuvassa: Jaakon ahkiosta löytynyt salamatkustaja. (Kuva: Korpi-Jaakko)
Heippa kaikki! Ihan rupesi jo suupieltä nykimään tätä postausta lukiessani. On taitanut hiihtovaellus arkitisessa erämaassa tehdä tehtävänsä, kun olette päässeet siihen vaiheeseen, että retkikunnan tavaroista aletaan kehittelemään hahmoja persoonallisuuksineen! Mielenkiintoista on myös seurata, että koittaako se päivä, että äidillä tulee raja vastaan mustikkasopan kanssa. Siinä olisi muutaman blogipostauksen edestä uutista ja minun pitäisi kannatella leukaa käsillä pari päivää, ettei maata viistäisi.
Äidille myös pienet kuulumiset: minä täällä Oulussa kulutan kirjaston tuoleja ja kirjoitan gradua vimmatusti eteenpäin. Kohta sormenpäät kuluvat varmaan loppuun.