Kylmästä lämpimämpään: Islanti

Kaksi viikkoa sitten perjantaina laskeutui kone Helsinki-Vantaalle kyydissään kourallinen hiihtovaeltajia hikisine sukkineen ja reissussa ruskettuneine naamoineen. Kolmen viikon vaellus oli tehty ja arki kutsui. Hiihto kulki, mutta säät antoivat oman mausteensa reissuun: tuulisesta aurinkoiseen ja jopa kolmenkympin pakkasiin. Perriertoppen tuli melkein koko retkikunnan voimin huiputettua ja mursu nähtyä lähes silmästä silmään. Good job fellows!

Eilen palattiin Helsinki-Vantaalle ja hypättiin koneeseen, joskin eri porukalla. Matkakohteena yhdeksän hengen retkikunnalla on Vatnajökull-jäätikkö Islannissa. Perjantaina etsiydyimme Reykjavikiin, josta lauantaina jatkamme matkaa kohti jäätikön kupeessa sijaitsevaa Hoffelin kylää. Sunnuntaina kutsuu jälleen jäätikkö ja 11 päivää jäätikköelämää. Odotettavissa on lämpimämpää, mutta todennäköisesti muilta osin Huippiksia vaihtelevampaa säätä, sauna keskellä jäätikköä ja, noh, kaikkea kivaa. 🙂 Viimeeksi olin noilla mestoilla v.2012, joten on kiinnostava nähdä miten maisemat ja meno on muuttunut muutamassa vuodessa, vai onko.

– Nina

Retkue koko komeudessaan Keflavikin lentokentällä: Nora, Minna, Sanni, Nina, Anne, Jussi, Ville, Juha ja Jaakko

Illalla hostellilla retkikuntaan yritti liittyä kymmenes jäsen.

Ps. Kari ja Suski ovat ahkeroineet jo Huippuvuorilta ottamiaan valokuvia muiden nähtäväksi. Niitä voi käydä kurkkimassa alla olevien linkkien takaa.

Kari: http://kennola.vuodatus.net/lue/2017/04/lapileikkaus-huippuvuorten-vaelluksen-maisemista

Suski: http://suski.pictures.fi/blog/72/Svalbard%2Bskiing%2Bexpedition%2B2017/

Muut blogikirjoitukset

Suodata ajan mukaan
Suodata aihealueen mukaan

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top
Evästeasetukset
Ankarat Avotunturit

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Voidaksemme tallentaa evästeasetukset, välttämättömät evästeet on oltava käytössä.

Kolmannen osapuolen evästeet

Tämä verkkosivusto käyttää Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämäärä ja suosituimmat sivut.

Tämän evästeen pitäminen käytössä auttaa meitä parantamaan verkkosivustoamme.