Kun soitto 112:een ei riitä – eli kuvia ja vähän tekstiäkin arktisen retkikunnan lääkintähuoltokurssilta
Avotuntureiden arktisen retkikunnan lääkintäkurssi pidettiin 13. – 14.2. Orivedellä. Nimensä mukaisesti kurssilla keskityttiin niiden vammojen torjuntaan, joita kaukana ihmisasutuksesta kylmillä seuduilla liikkuva hiihtoretkikunta saattaa kohdata. Lääketieteen tohtori Heikki Karinen toimi kurssin pääkouluttajana ja allekirjoittaneen vastuulle jäi ne hommat, jotka voidaan tehdä rukkaset kädessä eli loukkaantuneen siirtäminen suojaan ja evakuointi LVI-oloihin.
Heikin mittavaan osaamiseen ja henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuvaa opetusta on aina mielenkiintoista kuunnella. Taas huomattiin, että on aivan eri asia vaeltaa kotoisassa Suomessa kuin siellä, mistä äiti ei hae poikaansa pois heti, kun tätä alkaa itkettää.
Olen aina pitänyt yksinkertaisitta toimintamalleista, joista puuttuvat vilkkuvat ledit ja muut hienoudet. Eräänä tällaisena mallina mieleeni jäi erityisesti Heikin improvisoima suksisauvasta tehty vetolasta. Se on oikea jalat maassa oleva ratkaisu, joka voidaan tehdä niillä välineillä, jotka retkikunnalla on normaalisti mukana.
Kun potilas on saatu ”liiduttua ja paikattua”, hänet pitää siirtää suojaan. Harjoittelimme potilaan siirtoa kolmella eri menetelmällä ja uskon kurssilaisten saaneen realistisen kuvan, millaiseen potilaan kuljetukseen retkikunta kykenee tositilanteessa. Tämä on arvokas tieto, jottei aleta yrittämään jotain sellaista, mikä ei tule onnistumaan.
Ilmojen haltija siunasi meitä tälläkin kertaa. Potilaan nouto tehtiin kiinteäsiipisellä ilma-aluksella retkikunnan jäälle valmistelemalta kiitoradalta.
Vara on viisautta – toivottavasti näitä taitoja ei tarvitse tehdä tositilanteessa. Jaa-a, taitaa olla turha luulo. Kun tätä hommaa tekee riittävän pitkään, niin ennemmin tai myöhemmin p*** osuu tuulettimeen. Silloin on hyvä muistaa: hengitä, rauhoitu, ajattele ja toimi.
Vaiska
