Kesäretki Kebnekaiselle

Koska Vatnajökull-retkikunnasta oli kulunut jo yli kuukausi, oli korkea aika lähteä jälleen retkeilemään. Tällä kertaa opastettavana ei ollut asiakasryhmää vaan lähdin reissuun kahdestaan Ninan kanssa. Kohteeksi oli valikoitunut jo aiemmin Kebnekaisen seutu. Juhannuksen ja reissun lähestyessä alkoi vaikuttaa siltä, että reissusta tulisi mielenkiintoinen…

Vaikka kevään viimeisellä suurtunturivaelluksella lumi olikin kuulemma paikoin vähissä, oli Kebnen seudulla (ja Ruotsin ja keski-Norjan suurtuntureilla yleensäkin) viime talvena runsaasti lunta ja kun kevät oli kylmä ja myöhässä, lunta riitti vielä runsaasti juhannuksen viettäjille. Eli luvassa oli pehmeä laskeutuminen kesäkauteen noin 60 hiihtopäivän jälkeen. Mukaan otettiin siis aavistuksen tuhdimmat kesävaellusvarusteet (Kebnekaisen huipulle lupailtiin -10°C yöpakkasia), lumikengät ja tietysti myös packraft-lautat.

Kuten usein käy, olosuhteet asettivat hurjimmat suunnitelmat (Kebnekaise – Aliseatnu – Visttasjohkka) tarkemman harkinnan alle ja lopputuloksena päädyimme kiertämään kevään suurtunturivaelluksilla hiihtäneille tutun reitin, mutta päinvastaiseen suuntaan: Nikkaluokta – Kebnekaise fjällstation – Singgivaggi – Sälkastugorna – Stuor Reiddavaggi – Visttasvaggi – Nikkaluokta.

Kebnekaisen huipun suuntaan katselimme pariin kertaan: Kertaalleen tunturiasemalta, mutta 25kg rinkkojen raahaaminen Kaffedaleniin lumista Västraledeniä pitkin ei innostanut. Toisen kerran kävimme kevyemmillä kantamuksilla katsastamassa Durlins ledin alkua, mutta pehmeä lumi ja vuorilta alas jyrisevät märät lumilipat veivät innon matkan jatkamiseen…

Niin, siitä lumesta. Sitähän riitti. Singgivaggin suulle saakka lumen onnistui pääsääntöisesti välttämään, mutta lähempänä Sälkastugornan tuparykelmää lunta alkoi olla enemmän ja lumikengille oli käyttöä. Abiskosta aloittaneet raportoivat lunta olleen lähes koko matkan Alesjaurelta Sälkan tuville. Mukavan ruotsalaisen tupayön jälkeen jatkoimme Nalloa kohti ja pääsimme tutun ja turvallisen retkeilyn makuun: lumikengät jalkaan, tavarat packraft-lauttaan ja ”ahkiota vetämään”! Koko matka Nallon tuvalle olikin mukavaa talviretkeilyä ja sitä jatkui vielä hetkittäin Visttasvaggiin laskeutuessa. Pehmeä laskeutuminen tosiaan.

Visttasvaggissa talvi näkyi enää ympäröivien vuorten rinteillä ja laakson pohjalla oli kevät. Ei vielä kesä, mutta selkeästi kevät: koivuissa oli pienet lehdet, mutta hyttyset onneksi puutuivat. Visttasjohka oli täydessä tulvassa ja antoi meloen hyvän kyydin Nikkaluoktaan. Tosin matkalta löytyi myös yksi yllättävä koskipaikka, joka tarjosi molemmille kylmän kylvyn, josta selvittiin onneksi pelkällä säikähdyksellä. Lisa’s stugallakin pysähdyttiin tarkastamaan tuttuja nimiä tupakirjasta. Ainoastaan paluusauna kammilla jäi tällä kertaa väliin. Muutoin ihan mukava ”kesäretki”.

PS. Jos on vielä kovasti hiihtohaluja, on Tarfalan laaksossa hiihdetty kuulemma viimeksi eilen ja Alesjaure – Sälkastugorna – Nallostuga -välillä on vielä varmasti kilometrikaupalla hiihdettävää. Tähän aikaan vuodesta kannattaa kuitenkin pakata tavarat ahkion sijaan rinkkaan. Onhan nyt kuitenkin kesä.