8.5.17 / Päivä 3
23,0 km
7 legiä
korkeus: 1324 m
sää: aamulla pikku pakkanen, pilvistä ja heikko tuuli; +13C, iltapäivällä puolipilvistä ua hetkittäin heikkoa tuulta
sijainti: N 64,5268° W 016,1763°

Kerrospukeutumisjumppa jatkuu

Pääteemanana oli tänäänkin kerrospukeutuminen. Aamulla ensimmäinen hikijumppa koettiin jo ennen ensimmäistä legiä irroittessa jäätyneitä telttakiiloja.

Liikkeelle päästiin aikataulussa ja ensimmäinen legi sujui joutuisasti pienessä pakkasessa ja tuulessa ahkoiden liukuessa kevyesti jäällä perässä. Moni hiihtäjistä taisikin katsoa taakseen varmistaakseen, ettei ahkio ollut jäänyt pois matkasta.

Toisella legillä tuuli loppui ja lämpötila alkoi nousemaan. Jokaisen legin päätteeksi havaittiin lämmön nousseen edellisestä ja hien kohonneen pintaan. Vaikka aurinko ei eilisen tapaan paistanut pilvettömältä taivaalta, niin lämpötila nousi yli +10 asteeseen ja aurinkovoidetta kului paljon. Kulutuksen kasvuun vaikuttanee myös eiliset auringonpolttamat eikä shortsihiihtoa nähty.

Päivä siis jumpattiin erilaisten vaatekerroksien vähentämisen ja lisäämisen kanssa. Osa hiihtikin loppulegejä pelkät kerrastot päällä ja silti hikeä pukkasi.

Eläin- ja kasvihavaintoja retkikunta ei tehnyt mutta ajoneuvojen jälkiä havaittiin. Retkikunta on edennyt hienosti ja olemme aikataulusta edellä. Olemme nyt lakijäätiköllä ja enään vain pohjoiset reunavuoret näkyvät horisontissa. Saunalle on 54 km jäljellä!

Retkikunnalla on kaikki hyvin. Terveiset kotiin!

– Anne ja Jussi

Toim.huom. Ei ole arktista ahkionvetoeläintä tehty tällaisiin olosuhteisiin. Teltan ovet auki ja teltan kuivausverkossa on +37C, alempanakin varmasti n. +20C, kun aluskerrastokin on liikaa.

Kuvassa: Sinkittyjä kasvoja, taustalla pohjoiset reunavuoret. (Kuva: Korpi-Jaakko)

Yksi kommentti

  1. Näin toissavuoden retkikuntalaisena on pakko valittaa, että teillä on liian hyvä sää. Missä on se kuuluisa sääennuste ”huomenna -16, 16m/s koillisesta, ylihuomenna -16, 16m/s koillisesta, ylihuomista seuraavana päivänä tuuli laantuu” toistettuna joka päivä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *