Kebnekaise, eli sinne ja takaisin

Päivä 1: Lähtö Nikkaluoktasta

Ensimmäinen päivä kului Nikkaluoktaan saapumisen jälkeen pitkälti valmisteluissa leirintäalueen parkkipaikalla. Yhteiset varusteet kuten teltat, bensakeittimet ja muu kalusto jaettiin ja tarkastettiin ryhmän kesken ennen lähtöä. Minulla oli kaikki varusteet ja eväät kahdessa isossa ja kahdessa pienemmässä Ikea-kassissa, mikä teki pakkaamisesta suoraviivaista. Pyrin muutenkin pakkaamaan tavarat ahkioon fiksusti, esimerkiksi laittamalla usein tarvittavat tavarat kuten taukotakin, termospullon ja vesipullon helposti saataville eikä ahkion perimmäiseen nurkkaan. Tulin kuitenkin huomaamaan, että rutiinien puuttuessa optimoitavaa vielä riitti, ja jo ensimmäisillä legitauoilla jouduin kaivelemaan ahkiotani pohjia myöden.

Alkuperäinen suunnitelma oli kulkea Kebnekaisen ympäri kulkeva reitti vastapäivään, mutta epävarmat lumiolosuhteet ja tuleva myrskyisä sää saivat meidät vaihtamaan suuntaa. Lähdimme kulkemaan myötäpäivään, jolloin reitin alkupuolelle jäisi enemmän vaihtoehtoja suunnitelmien mahdollisesti muuttuessa.

Hiihdimme ensimmäisen illan aikana 3 legiä eli vajaan kymmenen kilometriä. Ahkion vetäminen tuntui aluksi kokemattomana raskaalta ja nykivältä, mutta pariin kertaan valjaita säädettyäni pääsin jo hyvin hiihtorytmiin kiinni. Illan leiripaikkamme löytyi laakson pohjalla kulkevan puron rannalta. Yö oli kirkas ja viileä, mutta tyyni, ja antoi onneksi pehmeän laskeutumisen leirielämään.

Päivä 2: Nousu Singin solaan

Toinen päivä oli jälkeenpäin katsottuna hiihtomielessä reissun rankin. Meillä oli selkeä syy painaa pitkä päivä: tulevan ankaramman sään takia oli tärkeää päästä Singin tupaa kohti vievän kapean solan läpi ja leiriytyä sen toiselle puolelle ennen kuin sää heikkenisi. Puoliväliin jääminen ei ollut vaihtoehto.

Kilometrejä kertyi yli 20 ja nousua bruttona yli 300 metriä. Hiihto tuntui ajoittain raskaalta varsinkin kovissa nousuissa, mutta onneksi energiatasot ja moraali olivat vielä korkealla. Yhden reissun monista kantapään kautta tulleista opeista sain, kun lähdin aamulla hiihtämään samoilla hanskoilla, jotka olin kastellut telttaa purkaessa. Märät hanskat kalahtivat jäähän lounastauolla sauvoissa roikkuessaan, ja näitä sulattelin sitten käsilläni seuraavan legin ajan hammasta purren. Tämän jälkeen pidin aina reisitaskuissa yhdet hieman märät härväyshanskat, ja rintataskussa pyhät ja aina kuivat hiihtohanskat.

Päivä 3: Suunnitelmat muuttuvat

Kolmantena päivänä lähdettiin hieman myöhemmin liikkeelle, ja hiihdettiin 6 legiä, ensin alamäkeen ja sitten taas hieman ylöspäin. Tuuli alkoi yltyä pitkin päivää. Erityisesti jäi mieleen lounastauko, joka pidettiin suhteellisen avoimella paikalla tuulessa ja pöllyävässä lumessa. Onneksi eväänä oli makumaailmaltaan viikon paras pussiruoka, teriyaki-lohi.

Sääennuste vaihteli, mutta alkoi näyttää enenevässä määrin myrskylukemia viikon loppua kohti. Nallon tupaa kohti vievän solan läpi kulkeminen ei olisi mahdollista niissä olosuhteissa, ja jos sinne jäisi odottamaan, tilanne saattaisi vain huonontua. Vaikka pahin myrsky oli vielä parin päivän päässä, päätös ympäri kääntymisestä oli pakko tehdä jo nyt. Iltaa kohden hiihdimme reiluun umpihankeen poissa moottorikelkkareitiltä, ja kumpuilevassa maastossa letkan vetäjänä pääsi hyvin opettelemaan optimaalisen hiihtoreitin valintaa.

Päivä 4: Suksihuolto epäonnistuu

Neljäntenä päivänä sää oli lauhtunut huomattavasti, mutta ei valitettavasti hiihtäjälle edullisella tavalla. Lumi oli muuttunut pehmeäksi, ja erityisesti itselläni se alkoi pahasti takertua suksien pohjiin. Käytännössä hiihto muuttui hankalan näköiseksi kävelyksi, ja alamäissä eteneminen oli erityisen haastavaa. Vauhti tippui ja turhautuminen kasvoi.

Oppi tuli jälleen kantapään kautta: en ollut edellisenä iltana saanut teltassa kuivattua kastuneita suksien skinejä riittävästi, ja nyt ne keräsivät paakkuuntuvaa lunta itseensä. Jatkossa skinit nousivat pyhyydessä vähintään jo edellä mainittujen hiihtohanskojen tasolle, ja kuivasin niitä huolellisesti iltaisin, jotta vastaavaa ei tapahdu ainakaan samassa mittakaavassa.

Illalla sääennuste oli hurjistunut entisestään. Mietimme vaihtoehtoja: yksi niistä oli jäädä paikoilleen ylimääräiseksi päiväksi ja odottaa myrskyn ohimenoa. Lopulta päätimme kuitenkin jatkaa eteenpäin seuraavana aamuna.

Päivä 5: Myrskypäivä

Aamu valkeni jo kovatuulisena, mutta aurinko pilkisti paikoin pilvien raosta. Päivä kuitenkin tarjosi reissun hauskinta hiihtoa siihen mennessä. Etenimme pääosin alamäkeen ja myötätuuli oli niin voimakas, että eteenpäin meno kävi kirjaimellisesti itsestään.

Kun laskeuduimme Kebnekaisen puolelle laaksoa, tuuli yltyi vielä selvästi. Laakson pohjalla huomasimme, että tuuli oli puhaltanut lumen suurilta osin pois. Sidoimme sukset ahkioiden päälle ja jatkoimme kävellen. Kaatuilimme ja liu’uimme jäisten purojen yli kohti tunturiasemaa.

Teimme leirin tunturiaseman alapuolelle taktisista syistä: aseman seisovasta pöydästä tarjottava aamiainen on maankuulu, eikä siihen asti ”unsupported” -tyyliin edennyt retkikuntamme saattanut vastustaa kiusausta.

Reissun yksittäisen mieleen painuneimman hetken koin sinä iltana. Myrskyksi yltynyt tuuli oli puhaltanut telttamme liepeen irti lumikiinnityksestään, ja meidän oli pakko mennä korjaamaan se ulkopuolelta. Puin kuorivaatteet päälleni, kiristin takin hupun niin suppuun kuin se menee ja laitoin myrskylasit sekä otsalampun päähän. Kun avasin teltan oven ja astuin ulos, tuntui kuin olisin astronautti, joka astuu aluksestaan vieraalle vihamieliselle planeetalle. Vaakasuoraan satava lumi näkyi pitkinä viiruina otsalampun valossa, ja tuulen raivoisa pauhaus oli korvia huumaava. Olin kuitenkin melko mukavasti kuoriasuni sisällä, ja muutaman sekunnin ajan katselin vain ympärilleni ja fiilistelin näitä itselleni täysin ennenkokemattomia olosuhteita. Sitten hoipertelin lapion kanssa teltan tuulta halkovaan päähän, ja yritin lapioida lunta teltan liepeen päälle, mutta kaikki lumi lensi suoraan lapiosta kymmenien metrien päähän teltan yli. Lopulta sain jotenkin tampattua liepeen takaisin lumen alle, ja hoiperreltua takaisin telttaan.

Päivä 6: Aamiainen ja aurinko

Lauantaina, hieman koiranunta nukutun yön jälkeen, mielialaa kohotti huomattavasti Fjällstationin notkuvat aamiaispöydät. Viikon pussiruokia syöneenä tuoreet sämpylät, puuro, kananmunat ja oikea suodatettu kahvi maistuivat todella hyvältä. Tuvan huoneenlämpö hohkasi iholla, ja istuimme vielä aamiaisen jälkeenkin hyvän tovin mukavalla sohvaryhmällä.

Liikkeelle lähdimme vielä jalkaisin lumitilanteen takia, mutta pian saimme sukset takaisin jalkaan. Laaksossa oli pieni mutka, ja mutkan takana tuuli tyyntyi hämmästyttävältä tuntuvalla kontrastilla. Taivaskin oli kirkastunut, ja myrskylasit sai vaihtaa suoraan aurinkolaseihin, ja kuorivaatteiden tuuletusaukot kääntää auki.

Päivä 7: Takaisin

Viimeisen päivän ehdoton huippuhetki koettiin heti aamulla. Koko viikon olimme tuskailleet retkikunnan tarkkoihin aikamääreisiin pääsyä. Olimme joka aamu porrastaneet aamuvalmistelujamme aikaisemmaksi, mutta siitä huolimatta aina liikkeellelähtökynnyksen lähestyessä pakka hajosi, ja olimme toistuvasti myöhässä. Viimeisenä aamuna kaikki kuitenkin natsasi, ja olin suksien päällä valmiina lähtöön kokonaiset 5 sekuntia ennen kello yhdeksää!

Nikkaluoktaan saapuessamme turistit ryntäsivät ulos ravintolasta kamerat ojossa ja ihastuksesta kiljuen. Valitettavasti kohteena emme olleetkaan me, vaan jo aiemmin tunturissa näkemämme hirviparivaljakko, joka jolkotteli keskuksen läpi juurikaan julkisuuden valokeilasta piittaamatta. Saimme kuitenkin erään herran nappaamaan meistäkin ansaitun maalikamerakuvan!

– Mikko B.

Kuvat Mikko, Frida, Nina, Päivi ja Tuntematon Herra