7.4.17 / Päivä 8
21,2 km
8 legiä
korkeus: 854 m
sää: -17C; aamupäivällä ajoittain tuulta ja pilvistä; iltapäivällä tyyntä (!!!) ja aurinkoista
sijainti: N 78,6841° E 017,7257°

Jääkarhuturvallisuutta

Pääsiäispupu toteutti Ninan toiveen ja toi tyynen ja aurinkoisen päivän kahden päivän kovan tuulen jälkeen.

Aloitimme aamun ammuntaharjoituksilla. Jääkarhun roolia näytteli tyhjä bensakanisteri. Lähes kaikki retkikunnan jäsenet osuivat onnistuneesti maaliin. Osumistarkuutta tosin todennäköisesti nosti se, ettei vihreä bensakanisteri vaikuttanut erityisen uhkaavalta eikä halukkaalta syödä meitä suihinsa.

Haulikon, kiväärin ja valopistoolin lisäksi jääkarhuihin on varauduttu hälytinlangoilla, jotka viritetään yöksi leirin ympärille. Tämä siis alueilla, joilla jääkarhuja ei tavallisesti liiku, ja joilla meidän ei tarvitse vuorotella yön yli jääkarhuvahdissa. Töytäisy hälytinlankaan laukaisee paukkupanoksen, jonka tarkoitus on herättää meidät ja saada jääkarhu miettimään kannattaako jatkaa matkaa. Muutama retkikunnan jäsen on jo testannut paukkupanosten toimivuutta aamulla ulos teltasta kömpiessään. Toimivat.

Hiihtäessä osasi tänään vielä tavallista enemmän arvostaa ympärillä avautuvia maisemia, jäätikköä ja vuoria, joita ei edellispäivinä ollut vaakasuoralta lumipyryltä nähnyt. Ja sitä, ettei hiihtäessä tarvinnut käyttää kuin myrskylaseja herkästi huurtuvan ja jäätyvän, darth vaderin näköisen myrskymaskin sijaan. Maskin takaa ei sen jäädyttyä nimittäin näe kuin edellähiihtäjän epämääräisen hahmon. Ja sitä, että tauoilla pystyi kaatamaan termarista kuumaa mehua mukiin ilman, että korkki lähtee lentoon. Ja sen jälkeen sulkemaan korkin ilman, että vuorostaan muki lähtee tuulen mukaan.

P.S. Synttärionnittelut 89-vuotiaall e ukille. Terveiset mummulle ja koko perheelle. Ja Markukselle. Olet rakas.

Teksti: Silja

Kuvassa: Legi-tauon maisemat Filschnerfonnalla. (Kuva: Suski)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *