Härmäläistä joogaa

16.5.2022 / Päivä 23
24,8 km (yht. 437,3 km)
9 legiä (a 50min)
korkeus: 1950 m
sää: aamu -10C, tyynehkö, pilvinen; päivä -2C, heikkoa idänpuoleista tuulta, vaihtelevasti heikkoa lumisadetta ja alijäähtynyttä tihkua, white out; ilta kuten päiväkin
sijainti: N 66,103965° W 041,018500°
seuraa: http://share.garmin.com/avotunturit

Härmäläistä joogaa

Juha koetti eilen selittää, miksi kukaan haluaisi hiihtää Grönlannin jäätikön yli. Siihen on aika hiton vaikea vastata, mutta aina joku hullu haluaa. Ja hulluimmat vielä useamman kerran. Yksi syy siihen voi olla retkikuntaelämän yksinkertaisuus. Onhan tämä aikamoinen joogaretriitti, jos asiaa haluaa niin ajatella!

Periaatteessa sama onnistuisi kotonakin, mutta ainakaan allekirjoittaneen itsekuri ei (vielä?) riitä seuraavaksi kuvatun harjoittamiseen arkielämässä. Mutta ehkä joskus. Ehkäpä ne tuhansia kilometrejä joka talvi hiihtävät eläkeläispapat ja kymppitonneja kesässä pyöräilevät mummot ovat ymmärtäneet jotain olennaista elämästä...

This is the way!

Harjoitteena tällä joogaleirillä on yksinkertainen vuorohiihtoa muistuttava liike, jota toistetaan rytmikkäästi. Tahdistettua hengitystä unohtamatta. Ja nenän kautta! (Ettei huulet pala auringossa.) Tälle tasolle ehtineelle harrastajalle sopiva on noin 3700 toiston sarja ohaajan johdolla, kuitenkin omaan suoritukseen keskittyen. Sen jälkeen pidetään pieni lepotauko. Sarja toistetaan päivässä yhdeksän kertaa. Siis noin 33300 hiihtopotkua päivässä. Se auttaa fyysistä minää löytämään paikkansa tässä todellisuudessa, valkoisen jäätikön ja valkoisen horisontin välissä.

Päivän päätteeksi kehoa hoidetaan (useimmissa teltoissa) vielä muutamilla perinteisemmillä asanoilla, venytyksillä ja kuumalla Nalgene-pullolla rullaamalla. Päälle vielä 8-9 tunnin yöunet.

Lisäksi kehoa ravitaan tietenkin riittävällä ruualla: aamiainen, lounas, päivällinen ja sarjojen välissä suu täyteen suklaata. Ravinnossa vaihtelua on hieman enemmän kuin fyysisessä harjoitteessa, mutta kaikissa ruokakunnissa menu on käyty läpi jo useamman kerran. Joillain esimerkiksi aamiainen on täsmälleen sama puuro joka päivä. Itselläni kiertää aamuin illoin viisi vaihtoehtoa. Vielä ei kyllästytä ja ruoka-aikaan on edelleen nälkä. Suosikkeja on löytynyt, samoin kuin inhokkeja, mutta ne pitää nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena henkiseen kasvuun.

Ja jos edellä mainituissa ei ole paljoa vaihtelua, niin vielä vähemmän sitä on esimerkiksi vaatteissa: Allekirjoittanut on ollut alusta alkaen samoissa merinokerrastoissa joka päivä. Tosin 5. hiihtopäivänä lisäsin toiset pitkät kalsarit, jotka ovat pysyneet jalassa siitä saakka. Se riittää ihmiselle. Mitäpä sitä m unkki kaapuaan jatkuvasti vaihtamaan. Tosin lyhyet alushousut ja alussukat olen vaihtanut kahdesti, päivien 10 ja 20 tienoilla. Enempää vaihtovaatteita ei ole mukanakaan, joten näillä mennään loppuun asti.

Eli elämä täällä on tavallaan aikamoista askeesia. Ei ole myöskään somea, telkkaria tai kahvihuoneen juoruja. Toisaalta täällä on kaikki tarpeellinen, ja mitä ei ole, sitä ei kannata kaivata.

Myöskään maisema ei tarjoa liikaa virikkeitä, ja se mahdollistaa henkisen ulottuvuuden harjoittamisen. Jonon ensimmäisenä hiihtäessä mielen harjoitteena on keskittyminen hetkeen. Varsinkin tällaisena whiteout-päivänä harjoite on yllättävän vaativa: Ripusta kompassi rinnalle ja tuijota kompassin neulaa fyysisen harjoitteen ohessa 50 minuuttia keskittyen siihen, että eteläneula heiluu mahdollisimman tasaisesti 180 asteen merkin molemmin puolin. Symmetrinen liike hyvä. Pienempi liike parempi. Täydellisyys ei ole ihmisen osa. Hyväksy vajavaisuutesi.

Jonossa hiihtäessä suurin virike on edellä kulkevan oranssin muovipulkan perään painettu sana "expedition". Sen jokainen meistä on tavannut silmillään noin 1,79 miljardia kertaa. Tasaisen valkoinen ympäristö ei tarjoa juuri muita virikkeitä, jos lumihiutaleiden rapinaa hupun sivussa ei lasketa. Niinpä jonossa hiihtäessä hengen harjoitteena on mielen vapauttaminen. Edistyneimmät harjoittajat voivat kuulemma tyhjentää mielensä ja antaa vartalon toistaa fyysistä harjoitetta, ajatusten muistuttaessa jäätikköä white outissa: ääreröntä, piirteetöntä valkoista valoa vailla muotoja tai rajoja!

Valitettavasti en ole itse vielä tuolla tasolla, vaan ajatuksena poukkoilevat levottomina. Ja heikoimpina hetkinä pitää jopa täyttää korvien väli musiikilla. Mutta muutamat vanhemmat harjoittajat ovat vetäneet koko retkikunnan ns. luomuna. Jos vartalo on ehtinyt reilussa kolmessa viikossa liikkua vajaat 450 kilometriä, on ajatus kulkenut varmasti valovuosia. Välillä se kiertää pientä kehää korvien välissä, toisinaan sukeltaa hyvinkin synkkiin vesiin vailla valoa ja joskus tavoittaa häikäisevän kirkkauden, jollaista ei ehkä voi muualla kokea.

Juho sanoi jo alkumatkasta, että täällä huomaa mikä on tärkeää: Moni arjessa jatkuvasti päässä pyörivä asia ei edes käy mielessä täällä. Tärkeät asiat sen sijaan palaavat mieleen kerta toisensa jälkeen. Niin se mielikin löytää paikkansa todellisessa todellisuudessa, joka siellä kaukana valkoisen jäätikön toisella puolen.

Sellainen on härmäläinen jäätikköjoogaretriitti. Ja sitä oli tämäkin hiihtopäivä. Ja huominen. Ja ylihuominen. Ja niin edespäin. Ehkäpä siinä on kylliksi syytä lähteä hiihtämään maailman toiseksi suurimman jäätikön yli?

- Korpi-Jaakko

Kuvassa: Retkikunta suorittamassa päivän harjoitetta. (Kuva: Korpi-Jaakko)