Huippuvuorille! Osa 3: Valmistautuminen

Reissuun valmistautuminen aloitettiin vähintään ajatuksen tasolla jo edelliskeväänä. Sissin kammin pöytään laminoitua Arktiksen karttaa tutkittiin tarkkaan Korpijaakon maaliskuun Sarekin vaelluksen jälkeen. Suunnittelusta Ensimmäiseksi lähtöpäätöksen jälkeen alettiin suunnitella reissun rahoitusta ja vapaita töistä. Huippuvuoret lienee pisimpiä opastettuja retkikuntia, jonka rahat ja…

Huippuvuorille! Osa 2: Varusteet

Kirjoittaja ei ole äärimmäisen kiinnostunut varustepuolesta retkeilyssä vaan suhtautuu varusteisiin välttämättömänä resurssina, joka mahdollistaa liikkumisen ja oleskelun ennakoiduissa olosuhteissa. Kun olemme lähdössä ulkoilemaan kolmeksi viikoksi arktisiin olosuhteisiin, varusteiden valintaan ja sopivuuden testaamiseen on syytä jo hengissä säilymisen vuoksi vähintään hieman…

Huippuvuorille! Osa 1: Retkikunta

Huippuvuoret on ollut suomalaisten arktisten alueiden kulkijoiden suosiossa jo pitkään niin hiihtäen, patikoiden, meloen kuin purjehtien. Ensimmäinen suomalainen alueella lienee ollut naparetkeilijä ja tutkija E.A. Nordenskiöld ruotsalaisen Otto Torellin johtamalla tutkimusmatkalla vuonna 1858. Nykyäänkin Huippuvuoret on vahva tutkimuksen tukikohta ja…

Puhureita ja suksiseinäkiipeilyä

Viime viikonloppu vierähti Vaiskan ja Korpijaakon Toiminta erityistilanteessa –kurssilla. Puolikas päivä vietettiin sisätiloissa teorian parissa käyden läpi jäätikköturvallisuutta sekä varusteita. Teoriaosuus kohtalokkain esimerkein korosti sekä suunnitelmallisuuden, ennakoinnin että maaston tarkkailun tärkeyttä. Iltapäivällä homma jatkui telttojen pystytyksen treenaamisella: aluksi ilman lumitykkejä…

Johdatus-kurssit lähteneet käyntiin

JOHDATUS ARKTISEEN HIIHTOVAELTAMISEEN -KURSSI, SOLVALLA-NUUKSIO 24.–25.1.2015 Solvallan urheiluopistolla Nuuksiossa pidettiin viikonloppuna johdatuskurssi arktiseen hiihtovaeltamiseen. Paikalla meitä oli toistakymmentä talvivaeltamisesta kiinnostunutta kurssilaista. Ohjelma alkoi aamuyhdeksältä teoriaosuudella, jossa Vaiska kertoi mm. puuttomasta tunturialueesta ja arktisista seuduista vaellusalueena, liikkumisesta, majoittumisesta (telttaan sekä lumeen),…

|

Jääkarhuturvallisuuskurssin pauketta

Blogissa on ollut hieman hiljaista kun oppaat ja kouluttajat ovat valmistelleet talven ohjelmistoa, joka pyörähti käyntiin 10.-11.1.2015 kahdella erikoiskurssilla Valkealan pohjoisosissa. Viikonlopun ohjelmassa oli ensin lauantaina Arktisen retkikunnan turvallisuusharjoitus ja heti perään sunnuntaina Jääkarhuturvallisuuden jatkokurssi. Allekirjoittanut osallistui vain jälkimmäiselle, koska…

Arktisten kansojen vaellus 15.11.2014

Suomessa vuosittain tapahtuva arktisten kansojen vaellus eli Suomen Arktisen klubin vuosikokous pidettiin pari viikkoa sitten Nanoq-museolla Pietarsaaressa. Nanoq-museo on lajissaan ainoa museo, joka on keskittynyt arktisen luonnon, löytöretkien ja arktisen vaeltamisen tietouden kokoamiseen. Sinne siis suuntasivat avot-kouluttajista ADQ, Korpijaakko, Valtteri…