16.5.17 / Päivä 10
11,8 km hiihtoa (ja 4,5 km mutapainia)
3 legiä (ja 6 tuntia (!!!) mutapainia)
korkeus: 680 m
sää: aamu plussalla, märkää, white out, heikko tuuli; iltapäivä lämmin, kuiva, puolipilvinen, tyyni
sijainti: Jökulheimar
Ahkio on lastattu vedellä. Näin alkoi, ja päättyi, tämä hiihtopäivämme.
Eilisen illan reipas tuuli oli yön aikana vaihtunut vesisateeseen ja suojasäähän. Aamun aikana ilma kuitenkin kirkastui ja suksi luisti maisemia ihastellessa.
Aika jäätiköllä oli tehnyt tehtävänsä, kun kollektiivisesti olimme varmoja horisontissa näkyneen sääaseman olleen vastaan tuleva hiihtäjä. Karvas totuus kuitenkin paljastui aikanaan ja kävimme aiheuttamassa tutkijoille ihmeteltävää kolistelemalla asemaa ahkioillamme.
Kolme legiä letkeää hiihtoa ja niin se jään reuna vihdoin tuli vastaan. Maalissa! Vai olimmeko?
Ilmastonmuutos oli tehnyt arktiselle hiihtäjälle kepposen ja lumi loppui reilu neljä kilometriä ennen määränpäätä. Hetken pohdittuamme totesimme vaihtoehtojen olevan vähissä ja alkoi armoton ahkioiden kantaminen, joka muistutti paikoitellen mutapainia. Omia varustevalintoja tuli tässä kohtaa arvioitua hyvinkin kriittisesti, olisiko vähemmälläkin pärjännyt?
Kannettuamme ahkioita noin puolitoista kilometria tuli vastaan ensimmäinen joki. Voitonriemuisina totesimme gore-tex monojen pitävän vettä. Turhaan.
Matka jatkui satunnaisia lumilaikkuja hyödyntäen kunnes saavuimme seuraavaan joen ylitykseen. Virta oli jo edellistä reippaampi ja vettäkin polveen asti. Päätimme kuitenkin urheasti jatkaa matkaa, koska reitti edessä näytti esteettömältä. Köydellä varmistaen uitimme ahkion kerrallaan yli virtaavan veden ja totesimme jälleen pahimman olevan takanapäin. Turhaan.
Sulava jäätikkö on erikoislaatuinen otus. Edelliseen joen ylitykseen oli mennyt reilu tunti. Siinä ajassa jo kertaalleen tarkistetulle reitille oli syntynyt uusi joki. Tästä päätimme mennä hiihtämällä yli ja tässä kohtaa viimeisetkin ahkiot saivat kasteensa.
Noin kuuden tunnin tuhkaisen ja kostean Via Dolorosan jälkeen alkoi määränpäänä olevan tuvan punainen katto häämöttää horisontissa. Viimeiset kantamista vaatineet kannakset eivät enää tuntuneet missään maalin häämöttäessä kusipullon heiton päässä.
Vatnajökull ylitetty. Olo onnellinen ja kupissa minttukaakaota.
– Juha
Kuvassa: Toinen joen ylitys. (Kuva: Korpi-Jaakko)
Varsin hauskan ja seikkailullisen kuuloinen tuo teidän loppumatka. Ei kai se sentään mennyt 2 tyypin kivan puolelle? No, matka taitaa nyt olla tehty, onnea siitä koko porukalle.