7 päivää Sarekissa
Sarek, se mahtava vuorikokonaisuus antaa kuulemma isoja kelejä ja tasaisia tunturimaisemia. Me saimme tällä kertaa puuterilunta ja aurinkoa. Jo pelkästään Gisuriksen kiertäminen vaati sekä jäisiä suksia että puuterilumessa tenuamista. Ja vaati se yhden oksennuksenkin. Tässä lyhyesti meidän reissu Sarekkiin helmikuun vikalla viikolla 2026.
Kausi ei selvästi ollut vielä kuin aluillaan, ja huomasimme jo matkalla Ritsemiin että lunta on niukasti. Ehkä ylempänä olisi sitä enemmän. Tiellä Ritsemiin se riitti kuitenkin pitämään paria Corollaa kiinni pohjasta.
Ensimmäisen päivän hiihto kiersi jään yli Ahkka tunturin juurelle, missä laitoimme teltat pystyyn revontulien ja tähtitaivaan alle. Aamun sarastaessa yksi telttakuntalainen oli päästänyt pilalle menneen retkiruokansa ylös ja tärisi nyt kuin haavanlehti. Pakkanen oli kiristinyt alle -20C ja ilma tuntui kirpeältä. Lisäsin itse seuraavat 3 legiä jokaisella legitauolla yhden vaatekappaleen, kunnes varpaatkin sulivat ja olo oli mukava. Kasvomaski tuli hyvään käyttöön tällä nousulla. Vatsansa tyhjentänyt reissumieskin tokeni oloistaan ja sielu palasi kehoon loppupäivästä.
Toisen päivän nousu oli aika työmaa lumen ollessa pääosin puuteria, eikä sitä mitenkään liikaakaan ollut. Ahkio tuntui välin kivireeltä tähän ylämäkeen, ja erityisesti se tiukempi nousu vei meistä voimia. Vetihän yksi meidän porukasta nousun kahdesti. Pohdimme mitä kaverin urheilujuomapullossa oli samalla kun tiimihengessä autoimme toisiamme ylös mäkeä. Yöllä katsoimme totuttuun tapaan vielä paljon upeampia revontulia yllämme.
Kolmantena päivänä olimme vaikean päätöksen edessä kun jouduimme päättämään jatkaisimmeko koko pitkän hiihtoreitin vai vaihtaisimmeko Gisuriksen kiertoon, siihen lyhyempään reittiin. Lumi oli vieläkin melko pehmeää eikä päästänyt meitä hyvään vauhtiin, joet olivat osin jäässä, mutta osin arvaamattoman sulia. Eikä lumisillat kestäneet jäiden päällä, tämän totesi oppaamme Venni mentyään sellaisesta läpi pudottaen suksensa joen pinnan tuntumaan. Olivathan meidän suksetkin jo kastuneet siten etteivät kaikkien monot irronneet siteistä, skinit lähtivät osin irti ja pohjat olivat niin jäässä että suksen luistaminen oli lähinnä muisto ensimmäiseltä päivältä.
Pidempi reitti olisi vaatinut jotain 12-14 legin päiviä putkeen ja toivottanut meidät tervetulleeksi samanlaisten lumiolosuhteiden kanssa. Otimme lyhyemmän reitin. Aurinko paistoi ja yöllä saimme päällemme vielä edellisiltoja upeammat revontulet. Sarekin epävirallisessa revontulikilpailussa nämä olivat tämän viikon voittajat. Tuuli oli nousemassa aamuksi, joten huolehdimme telttojen olevan hyvin kiinnitettyinä ennen kuin painuimme iltatoimiin sulattamaan vettä, suksia ja itseämme.
Neljäs päivä alkoi navakammassa tuulessa, ehkä jotain 10 m/s luokkaa. Purimme teltat kahden telttakunnan voimin ja jatkoimme matkaa Sjpietjavjåhkåån. Matkalla tutkimme hyviä lumiluolapaikkoja, mutta kuten todettu, lunta oli niukasti. Laitoimme leirin tiukemmassa tuulessa taas kahden telttakunnan voimin aivan ”Mordorin” kupeeseen pienen rinteen juurelle, tarkoituksena käväistä huomenna katsomassa koskea. Tuuli loppui tietysti heti kun teltat olivat pystyssä.
Aamulla kävimme monovaelluksella Mordorissa, ja yllätykseksemme koski oli umpijäässä, niin jäässä, ettei kovimmatkaan uimarit päässeet sinne tällä kertaa pulikoimaan. Jäi kuulemma muutenkin pyyhe leiriin. Matkalla löytyi myös yksi lumiluolapaikka, mutta päätimme ottaa riskin ja matkata aivan tunturialueen reunalle, missä voisi potentiaalisesti olla toinen hyvä paikka. 6:n legin jälkeen pääsimme perille ja olihan siellä paikka lumiluolalle ja etenkin hätämajoitteille.
Tutkimme lunta sondilla, ja lopulta löysimme kohdan missä sitä oli noin metrin verran. Se myös kantoi painomme, joten siihen perustettiin lumitiilitehdas. Saimme noin kolmessa tunnissa aikaiseksi lumilinnan, johon katoksi tuli telttakuntamme teltta. Pidimme siellä tiiviissä yhteishengessä iltakuulemisen ja teimme iltatoimet normaalisti. Heräsimme yöllä kasvot lumesta kipristellen. Tuuli oli vaihtanut suunnan ja vaati meidät korjaamaan kattorakenteita. Kasasimme reunoille lisää tiiliä, kiristimme kankaan ja lapioimme tuulenpuolen lumella tiiviiksi. Yö meni lopulta mukavasti, vaikka aamulla päällimmäinen makuupussini oli taas lumen peitossa ja märkä, totta kai.
Viimeinen kokonainen päivä hiihdimme osin koivikossa, laskimme ahkioilla mäkiä ja jään ylitettyämme pääsimme kiinni kelkkauraan. Valitsimme tämän reitin sillä kulkeminen puuterissa, missä kanervikot pilkottavat lumen lävitse, oli hieman haastavaa. Viimeinen reiripaikka oli Ahkkastugan tuvan lähistöllä, mistä heräsimme tavallista aikaisemmin viimeiselle jään yli hiihdolle. Aurinko nousi valaisemaan reittiämme ja koimmepa vielä hyvin hetkellisen ”melkein white outin”, joka jäi lopulta lähinnä varoitukseksi.
Kokonainen Sarekin ympärihiihto jäi kokematta, isommat myrskyt siinä mukana, mutta kun viimeisenä iltana iltakuulemisella kysyimme miksi kukin oli tähän reissuun lähtenyt, ei siinä hiihtokilometrit olleet kärjessä. Siellä puhuttiin rauhasta jonka fyysinen rasitus, tasaiset päivärutiinit ja luonnossa seikkaileminen meille tuo. Oli siellä jollain tavoitteena säästää retkikeittimien bensaakin, mutta siinäkin lopulta onnistuimme mielestäni riittävän hyvin.
– Eetu
