7 päivää Sarekissa
Sarek, se mahtava vuorikokonaisuus antaa kuulemma isoja kelejä ja tasaisia tunturimaisemia. Me saimme tällä kertaa puuterilunta ja aurinkoa. Jo pelkästään Gisuriksen kiertäminen vaati sekä jäisiä suksia että puuterilumessa tenuamista. Ja vaati se yhden oksennuksenkin. Tässä lyhyesti meidän reissu Sarekkiin helmikuun vikalla viikolla 2026. Kausi ei selvästi ollut vielä kuin aluillaan, ja huomasimme jo matkalla Ritsemiin että lunta on niukasti. Ehkä ylempänä olisi sitä enemmän. Tiellä Ritsemiin se riitti kuitenkin pitämään paria Corollaa kiinni pohjasta. Ensimmäisen päivän hiihto kiersi jään yli Ahkka tunturin juurelle, missä laitoimme teltat pystyyn revontulien ja tähtitaivaan alle. Aamun sarastaessa yksi telttakuntalainen oli päästänyt pilalle menneen retkiruokansa ylös ja tärisi nyt kuin haavanlehti. Pakkanen oli kiristinyt alle -20C ja ilma tuntui kirpeältä. Lisäsin itse seuraavat 3 legiä jokaisella legitauolla yhden vaatekappaleen, kunnes varpaatkin sulivat ja olo oli mukava. Kasvomaski tuli hyvään käyttöön tällä nousulla. Vatsansa tyhjentänyt reissumieskin tokeni oloistaan ja sielu palasi kehoon loppupäivästä. Toisen päivän nousu