Tuulen viemää

17.5.2016 / Päivä 24
27,2 km / 481,5 km yhteensä (noin 600 kilometristä)
7 legiä (a 50min)
korkeus: 1540 m
sää: -3…+3°C, tuuli 14-15m/s pohjoisesta, aurinkoista; iltaa kohti tuuli hieman heikkenee
sijainti: N 66,0176 W 039,7523

Tuulen viemää

Eilen hiihtelimme kaikessa rauhassa hissukseen eteenpäin. Odotukset taivaissa, josko tänään näkyisi vaihtelua horisontissa.

Lounaan jälkeen oli minun vuoroni katsella ensimmäisenä horisonttiin ja suuntia kohti määränpäätä. Suunnistaminen näissä maastoissa on mielenkiintoista. Toisena päivänä näkyy kaikkialla valkoista; jalkojesi alla, kasvojesi edessä, yläpuolellasi. Tuo valkoinen on samanlaista katsoitpa mihin suuntaan tahansa. Missään ei näy pienintäkään vaihtelua tai valkoisen erisävyjä. Voisi hyvin olla, että seison jyrkänteen reunalla huomaamatta sitä. No, ei huolta, tasaista täällä on tähän saakka ollut (maaston vaihtelevuus on edessäpäin). Välillä tuo tasainen valkoisuus sekoittaa tasapainoaistiakin, silloin auttaa suksien kärkien tuoma pieni vaihtelu maisemassa.

Taannoin saimme seikkailla valkoisessa maisemassa useamman päivän peräkkäin. Vallan innostuin tuosta valkoisen tuijottelusta ja siinä suunnistamisesta. Pääsin rytmiin kiinni ja suunnistaminen suksenkärkien tasolla olevien lumenmuotojen mukaan oli koukuttavaa. Se tempaisi mukaansa. Ajantaju katosi, keskityin vain katsomaan missä suhteessa suksenkärkeni ovat lumen muotoihin. En osaa selittää tuon tilanteen hienoutta, mutta fiillis oli mahtava! Innostumiseni huomasi muutkin retkueemme jäsenet. Tuborg luovutti jopa oman johtovuoronsakin minulle. Mikäs siinä. Minä, suksenkärjet ja blanko valkoista tuntematonta.

Eilen lounaan jälkeen oli jälleen minun vuoroni suunnistaa ja kulkea joukon ensimmäisenä. Maisemana valkoisen lisäksi sinistä taivasta, hieman pilviä. Katselin toiveikkaana taivaanrantaa, sillä Jaakko oli hetki sitten pohtinut ääneen mahtavatko pilvet taivaanrannassa olla vuoria. Otin suuntaa taivaanrannassa olevien pilvien mukaan. Pilvet liikkuivat, joten oli etsittävä jotain muuta kiintopistettä horisontista. Huomasin, että tuuli tuli sopivasti huuleeni. Tuntoaistin varassa suunnistin pitkän matkaa. Aika-ajoin kompassista suuntaa tarkastaen. Olisin voinut kulkea vaikka silmät kiinni, tuuli kertoi minne suuntaan tulisi mennä. Aistit valpastuivat. Valkonen erämaa, minä, suksenkärjet ja tuuli. Parhautta!

Sitten pilvien seasta erotin (ainakin uskon niin) vuoria! Kukaan muu ei niitä myöntänyt nähneensä, mutta loppu legin suunnistin vuoria kohti. Suunnassa pysyttiin. Pohdin matkalla miltä tuntuu ensimmäisen kerran pitkään aikaan nähdä jotain muuta kuin tasainen jäätikkö ja taivasta (DYE2 ja meidän teltat). Matkan alussa 6-7 päivänä taakse jäivät vuoret ja maisemasta karisi pois maanpinnan vaih telut. Nyt ollaan päivässä 24 ja lähipäivinä alkaa maisema monipuolistua. Maiseman yksinkertaisuus on ollut rauhoittava. En ole kaivannut muunlaista maisemaa. Nyt kuitenkin mahdollisuuden äärellä vuorten näkeminen sai minut innostumaan jälleen kerran. Toki se toi mukanaan viestin siitä, että kuukauden hiihtomarssi alkaa olla lopuillaan. 4 päivää ja suunnitelmien mukaan olemme Tiniteqilaqissa, jossa Paulan monot päätyvät ensimmäiseen roskikseen.

Valkoinen jäätikkö on tarjonnut mielenkiintoisia maisemia.Nyt nautin vielä tästä hetkestä. Pidän ajatukset tässä ja nyt. Valkoinen erämaa, suksenkärjet ja tuuli ohjaamassa kulkuani.

– Niina

Ps. Hyvää hääpäivää Satu. Tomi

Kuvassa: Kirjoittaja vetää innoissaan letkaa syvemmälle valkoiseen.

Retkikunnalla kaikki hyvin.