Pitkän aikavälin sääennuste ei vielä lupaile talvea Etelä-Suomeen, mutta Syötteellä 9.-10.1.2021 pidettävälle Johdatus arktiseen hiihtovaeltamiseen -kurssille uskallamme antaa lumitakuun. Syötteellä päästään kyllä suksille.

Toisinaan Syötteellä on päästy ihailemaan myös revontulia. (Kuva: Korpi-Jaakko)

Syötteellä Johdatus-kurssi alkaa lauantaina klo 09:00 ja päättyy sunnuntaina ennen klo 14:00. (Järjestetään aikataulu niin, että ehdit tarvittaessa klo 13:50 lähtevällä bussilla Ouluun.) Kurssi alkaa aamukahvilla ja teoriaosuudella sisätiloissa, josta suuntaamme suksilla kansallispuiston puolelle viettämään yön teltoissa.

Syötteen kurssille pääsee kätevästi myös julkisilla: bussi kulkee välillä Oulu-Syöte-Oulu ja Oulusta on hyvät junayhteydet muualle Suomeen. Tosin kurssi alkaa sen verran aikaisin, että julkisilla Syötteelle on syytä saapua jo perjantaina. Tai vaikka aiemmin! Kurssi on loppiaisviikolla, jolloin voit yhdistää kurssiin helposti pienen lumiloman pohjoisessa. Majoittua voi esim. juuri uudistetussa upeassa Hotelli Iso-Syötteessä.

Kurssin hinta on 195 euroa (sis. ALV 24%). Ilmoittaudu kurssille täältä!

Syötteellä on tammikuussa lumitakuu! (Kuva: Korpi-Jaakko)

Ilmoittautumiset nyt auki!

Vaikka kotisivu-uudistuksemme on vähän viivästynyt, niin talvi lähestyy ja olemme nyt avanneet ilmoittautumisen kaikille kursseille ja vaelluksille! Ilmoittautuminen tapahtuu (toistaiseksi) helposti Google Formsin kautta. Eli ei muuta kuin:

ILMOITTAUDU MUKAAN!

PS. Myös Inarijärven kaamosvaellukselle uskalletaan antaa lumitakuu. Eli jos kurssi on jo käytynä ja tekisi mieli hiihtämään, niin lähde viettämään vuodenvaihdetta kanssamme Inarijärvelle. Viiden päivän hiihtovaellus ja vuodenvaihteen vietto saunallisella eräkämpällä!

Kaamoksen valoja ja värejä Inarijärvellä. (Kuva: Korpi-Jaakko)

Terveisin,
Jaakko ”Korpi-Jaakko” Heikka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *