Päivä 16
17.4.2015
Sijainti: N78,61642 E017,26016
Kuljettu matka: 20,8 km, nousua vähän yli 600m, kuten jo monena muunakin päivänä 🙂
Sää: – 4C, puolipilvinen

Kyllä, kyllä ja kyllä 🙂 jäljet ovat oikeasta nallesta. Kekkuloimme karhuväijyssä läpi yön ja ainakin meidän kolmen hengen telttakunta valvoi yhdestä neljään. Olimme onnekkaita, sillä vältyimme vesisateen ja saimme vain loskarämmäleitä vahtivuorossa. Osa vahdeista pääsi karkuun teltan apsideihin suojaan rankempia kuuroja ja kuikuili karhuja kuin norppa kolosta. Naali vieraitakin nähtiin jo tutuksi tulleiden lintujen lisäksi.

Aamun ensimmäinen legi alkoi jo eilisestä tuttuun tapaan jääneestä neljän kilsan vauhdista ja sää oli hyvä. Legitauolle jäädessämme karhusankarimme Antti havaitsi jäätikön reunassa pieniä kikkareita, jotka kiikarin kaivuun jälkeen osoittautuivat karhuemoksi ja kolmeksi poikaseksi 🙂 jestas soikoon, oli ne kyllä vaikuttavia vaikka kauempaa tihrustettiinkin (3-5 km:n päästä). Kiikarit saivat nopeasti jonotusvuoron ja paljaalla silmällä seurattiin perheen huimaa vauhtia karkuun rantaviivaa pitkin…….liekö ollut moottorikelkat, uroskarhu, hylkeet vaiko jo aromikkaallee tuoksuva retkikunta pakenemisen syynä?? Joka tapauksessa, koko jengi oli yhtä hymyä 🙂 lukemattomat karhunjäljet matkallamme saivat selkeästi hahmon. Nyt jo ylempänä leirissä saimme viestin tiedottajaltamme Matiakselta. Kyseisellä poikki hiihtämällämme alueella on havaittu kaksi poikuetta ja aluetta kehoitetaan välttämään.

Matkamme jatkui karhujen ihastelun jälkeen suorastaan ennätys vauhtia! Plussakeli oli muuttunut miinukselle, maasto suosi tasaisuudellaan, suksi luisti, ahkiot ovat keventyneet ja porukan hyvä kunto siivitti vauhtimme ahkioiden kera reilun viiden kilometri vauhtiin. Pääsimme sinertävänjäätikön reunaan kuin siivillä. Loppumatka olisikin sitten ylämäkeä.

On hurjan vaikeaa koittaa kuvailla, miksi yhä uudelleen hakeutuu suksille tähän ihanaan rutiinin omaiseen meditatiiviseen kehtoon. Kolmen viikon euforinen tila rockkasi jälleen tänäänkin. Ylämäki antoi parastaan hien kirvotessa selkään. Kerta kertansa jälkeen havahtuu olleensa kolmannessa ulottuvuudessa ja samaan aikaan tietoisesti läsnä joka solulla. Aika ajoin havahtuu törmätessään edessä hiihtävän ahkion perään, jolloin sauvat ovat ainoat pelastajat ja auttavat pysymään pystyssä. Pää on niin Tyhjä ja samaan aikaan niin Täysi 🙂

Viimeistä ylämäki pätkää hiihdettäessä, vasemmalle aukeni jäätikköreunoilla kiertävine vuorineen. Aurinko piirsi pilvien lomasta pitsikankaisia kuvioita auringon sulattamaan lumenpintaan. Tuuli puhalsi viimeisetkin pöllyävät irtolumet ja tanssitti niitä pitkään rinteillä. Telttakaveri kurkkasi vaivihkaa olkansa yli. Meidän molempien silmät nauroivat eikä sanoja tarvittu sen enempää ♡ ihanaa olla täällä!

Iloisia terveisiä kaikilta kaikille! Yhtä tavoitetta vielä huutaa ja se täyttyy 5 päivän päästä. Petet ovat täysin oikeassa tänne tullaan seikkailemaan.

– Nora

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *